Tänään startattiin auto Elviksen kanssa klo 10.15 kohti VARPS:in agilitykisoja Varkauteen. Ilma oli/on kaikin puolin ollut hieno ja lämmin. Varjossa asteita noin 24C ja auringossa varmasti paljon enemmän. Turhan paljon aamulla päälleni puin, kun en ajatellut yhtään, että näin kuuma tulisi. Kuitenkin hengissä ja ilman lämpöhalvausta selvittiin. Ja mikä parasta - ilman päänsärkyä. Onneksi tänään on myös vähän tuullut.
Kisoissa tuomarina toimi Anne Huittinen. Pakko sanoa, että ei ihan tainnut meidän tuomari olla, vaikka radat olikin ihan ok. Ensimmäisenä meillä oli hyppis. Rata ei tosiaan mikään hirveän vaikea ollut, mutta ei myöskään helppo. Meille tuli radalta hyl, mutta niin tuli monelle muullekin. Hyppikseltä kukaan mini tai medi ei saanut tulosta, mutta makseista niitä tuli neljä kappaletta. Vaikka ei tulosta tältä hyppikseltä saatukaan, olin silti tosi tyytyväinen meidän suoritukseen sekä Elvikseen. Koskaan aiemmin kisoissa ei Elvis ole irronnut noin hienosti, kuin tällä radalla. Lähdössäkin pysyi niin hienosti.
Seuraavana oli vuorossa agirata. Tämäkään ei mikään vaikea ollut, mutta ei myöskään helppo. Oikeastaan kaikki näistä Huittisen radoista oli mielestäni semmoista kohtalaista luokkaa. Kaikki ihan ok mentäviä, mutta ei mitään lemppareita. Tältä F-agiradalta meille tuli myös hyl. Lähtö oli taas hieno, kuten myös irtoamiset. Kontaktit ei tällä radalla mitään helmiä olleet. Ensinäkin ensimmäinen kielto meillä tuli A:n ylösmenolta, kun Elvis hyppäsi sen liian ylös (prkl!). Teki tuo herra myös aika ruman lentokeinun. Loppuun asti kuitenkin päästiin, vaikkakin harmittavasti loppusuoralla Elvis irtosi/karkasi muurille, josta tuli sitten se viimeinen niitti; hyl. Tältä agiradaltakaan ei paljoa tuloksia muiltakaan tullut.
Viimeinen agirata olikin sitten ihan eriluokkaa, kuin aiemmat radat. Tästä saatiin jopa tulos. Nollana oltaisiin tultu muuten maaliin, mutta hätäilin yhden putken takaaleikkausessa, joten Elvis otti tästä sitten kiellon. Muuten tehtiin taitavat sekä tarkat kontaktit ja kepit. Kontakteilla piti vauhtia vähän himmailla, kun meinasi Elviksellä olla liikaa kierroksia ja maltti lopussa. Otti ne kuitenkin hyvin, vaikka aikaahan me siinä hävittiinkin. Lähtö oli täydellinen! Elvis ei ollut aikomassakaan varastaa siinä. Tästäkös olin ylpeä. Ihanneaika radalla oli 58,00s ja meidän suoritusaika 53,83s. Tulos 5 / -4.17s ja sija 3.
Tulostaululla muutenkaan oikein tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Voin rehellisesti sanoa, että niin 1-luokkalaisilla kuin 2-luokkalaisillakin oli ehkäpä enemmän hylkyjä kuin tuloksia! Kuulin myös puhetta, että 3-luokkalaisilla myös oli ollut aika paljon niitä hylkyjä. Tiedä siitä. Ainoastaan tuolla viimeisellä agiradalla jopa jokaisessa kokoluokassa (2-lk) tuli niitä tuloksia.
MUOKS! Eilisen kisojen tulokset netistä:
http://files.kotisivukone.com/varps.palvelee.fi/tulokset/Agility/17.-18.5.2014/kilpailu_2014-05-18_g_hyppyrata_7245.html
http://files.kotisivukone.com/varps.palvelee.fi/tulokset/Agility/17.-18.5.2014/kilpailu_2014-05-18_e_agilityrata_7243.html
http://files.kotisivukone.com/varps.palvelee.fi/tulokset/Agility/17.-18.5.2014/kilpailu_2014-05-18_f_agilityrata_7244_1.html
MUOKS! Eilisen kisojen tulokset netistä:
http://files.kotisivukone.com/varps.palvelee.fi/tulokset/Agility/17.-18.5.2014/kilpailu_2014-05-18_g_hyppyrata_7245.html
http://files.kotisivukone.com/varps.palvelee.fi/tulokset/Agility/17.-18.5.2014/kilpailu_2014-05-18_e_agilityrata_7243.html
http://files.kotisivukone.com/varps.palvelee.fi/tulokset/Agility/17.-18.5.2014/kilpailu_2014-05-18_f_agilityrata_7244_1.html
Vaikka meille ei sen koommin kotiinviemisiä tullutkaan, niin jäi tästä päivästä silti hyvä mieli. Huomasin Elviksen suorituksessa paljon positiivisia asioita, vaikka löytyi niitä parannettaviakin. Kokonaisuudessaan näistä kisoista sanoisin, että mieleenjääneet onnistumiset ovat ehdottomasti NE SAMPERIN LÄHDÖT! Kunhan tuo tyyppi oppisi tekemään aina yhtä hienot.
Ensiviikkoa vähän raottaen. Huomenna meillä olisi tiedossa agitreeniä kera Elvis ja Malla, tiistaina Elviksen kanssa vähän tottista, keskiviikkona meidän seuran agiepikset ja lauantaina MAH:in viralliset agikisat. Tulee olemaan mukava lomaviikko, ettenkö sanoisi. Paljon agia tiedossa!
Nyt meillä on vuorostaan luvassa lepäämistä ja lusmuilua. Kovin on pieni ärrikin väsynyt tästä päivästä. Mukavaa päivää kaikille! Muistakaa nauttia tästä lämmöstä, auringosta ja tulevasta kesästä.
-Emmi

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti