maanantai 19. toukokuuta 2014

Pieniä konnankoukkuja

Enpä olekaan pitkään aikaan päässyt kirjoittamaan omia mietteitäni teille. Nyt kuitenkin mamma vihdoin laski miut koneella käymään, joten taidankin tästä lätistä teille tarinaa omasta päivästäni. 

Sängyn valtausta...
Eiliset kisat olivat aika uuvuttavat, kun oli niin kuuma, mutta hyvin nukutun yön jälkeen oli tänään taas mieli virkeänä. Myö kaikki kolme tykätään aina tehdä kaikkia jekkuja ja muuta sellaista kivaa. No eilen illalla miä ja Kata sitten päätettiin yhteistuumin vallata mamman sänky. Kata otti ensitöikseen tyynyjen valtauksen, kun miä puolestaan keskityin valtaamaan sängyn keskiosaa. Malla ei suostunu tulemaan meidän avuksi, kun sen mielestä Katan peti oli parempi. Mamma tuli sitten makkariin katsomaan telkkaria ja jo siinä vaiheessa tuhahti tuskissaan meidän onnistuneesta sängyn valtauksesta. Myö siinä aikamme Katan kanssa pyörittiin ja kiepuiltiin unissaan, kunnes nukuttiin ihan kiinni toisissamme.

Mamma sitten lopulta herätti meidät ja komensi omiin peteihin. Ihan typerää touhua ja enhän miä sitä uskonut, vaikka se monta kertaa miut omaan petin ajoi. Miä katos tulin sieltä aina pois kyttäämään mammaa, jos sillä vaikka olis sääliä herunut sen verran, jotta olisi miut viereensä ottanut. No ei siltä herunu sitten kuitenkaan, vaikka kuinka yritin. Päädyin sitten menemään omaan petiin, vaikkakin haudoin kokoajan omaa suunnitelmaa siitä, kuinka pääsisin takasin mamman sänkyyn nukkumaan. Miun suunnitelma toimi. Kun mamma oli nukahtanut, miä päätin hiljaa hiipiä pois omasta petistä, hypätä sängylle ja käydä mamman peiton alle tyytyväisenä koisaamaan. Vasta aamulla mamma havahtui siihen, että joku oli vallannut taas sen sängyn.

Se sitten mutisi miulle, että pitäisi mennä pois, omaan petiin. No kyllähän miä menin, mutta en siellä taaskaan kovinkaan kauaa viihtynyt. Tuo sänky vaan on kivempi. Yritin ehdottaa mammalle, että olisiko se menny kuitenkin miun petiin nukkumaan ja antanu miun puolestaan tulla sen sänkyyn. Ei se suostunu. Vähän aikaa köllöteltiin ja klo 8.05 noustiin sitten ylös. 

Kolmen flexin jonglöörausta
Lähdettiin aamulenkille joskus klo 9. Ulkona on ollu koko päivän tosi lämmin ilma. Käytiin pitkällä lenkillä ja päästiin kaikki olemaan flexeissä. Mamma kutsui sitä "harrastusta" kolmen flexin jonglööraukseksi. Miusta se oli aika hupsua. Käveltiin noin 1 tuntia 10 minuuttia ja kun päästiin kotiin, myö tyttöjen kanssa vaan röhnötettiin. Ihan hyvä, että lepäsinkin, sillä lähdettiin joskus klo 17 maanantain aksatreeneihin. Hyvin miulla riitti intoa ja virtaa vielä eilisistä kisoista. Treeneissä mentiin jotain SM-kisojen hyppisrataa pienessä pätkässä. Myöhän tehtiin mamman kanssa perätysten se radanpätkä nollana. Olin tosi tyytyväinen omaan suoritukseen ja tietysti myös mamman. Vaikka mamma välillä teki jotain hassusti, niin miä annoin ne virheet sille anteeksi. Miusta myö ollaan aika hyvä tiimi!

Kuumahan tosta juoksemisesta meille tuli. Juotiin melkein koko litran vesipullo tyhjäksi. Kun kotiin päästiin, alkoi "pikkusen" jo unettamaan. Kävin sohvatyynyjen päälle kippuralleni ja nukahdin. Sitten seuraavan kerran miä heräsinkin siihen, kun oli iltaruoan aika. Nyt on masu pullollaan ruokaa, joten pystyy taas ottamaan tirsat.

Nuuhkutellaan taas.

-Elvis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti