Tänään on ollut kuuma päivä. Aamulla käytiin koirien kanssa pitkällä ja rennolla lenkillä. Käveltiin pururadalla Saimaan vieressä. Pääsi koiratkin välillä viilentämään itseään, vaikkakin Elvis oli ainut joka veteen loppujen lopuksi halusi/uskalsi mennä. Käveltiin äitin luokse ja oleskeltiin siellä vähän päälle tunti tai kaksi. Nuo kolme on kyllä ihan köpsiä tuon auringonoton suhteen. Vaikka on muutenkin kuuma, niin silti pitää mennä aina ajoittain paahtamaan itseä hiukan lisää, kunnes ovat ihan lääh ja puuh. Joskus nuo joutuu ihan ajamaan varjoon, elleivät itse tajua sinne mennä. Kun oltiin huilailtu tovi äitini luona, käveltiin takaisin kotiin ns. oikopolkuja pitkin.
Lähdettiin Elviksen kanssa noin klo 15.30 MAH:in kisoihin, missä tuomarina toimi Kari Jalonen. Aurinko porotti melko selkeältä taivaalta pienien pilvihattaroiden joukosta. Näiden helteiden jälkeen innolla odotankin huomiselle ja ylihuomiselle luvattua sadetta/ukkosta. Kisapaikalla Elvis oli rauhallisempi, kuin aiemmin (johtui varmasti kuumuudesta). Kisat alkoivat agiradalla. Elvis pysyi lähdössä todella hienosti. Otettiin tältä ensimmäiseltä radalta kuitenkin hyl, kun kolmannen esten kohdalla Elvis karkasi puomille. Homma lähti vähän lapasesta, ettenkö sanoisi. Muuten meidän rata oli hieno, vaikkakin ei tuntunut niin sujuvalta. A:lla Elvis oli aika hätäisenoloinen niin ylös- kuin alasmenossa. Päästiin kuitenkin loppurata hienosti maaliin.
Toisella agiradalla lähtö onnistui taas todella hienosti. Ajattelin jo rataantutustumisessa, että ei tule olemaan kauhean kiva rata, varsinkaan se radan alku. Oli pitkä irtoaminen pussille ja pussin jälkeen piti mennä edessä oleva vienosti vinossa oleva hyppy takaa. Hyvinhän se rata meiltä kuitenkin sujui, vaikka alussa tuntuikin, ettei hyvä heilu. A:lla piti vauhdin kanssa taas vähän himmailla, ettei Elvis olisi loikannut niin hirveän korkealle ylösmenossa. Kontaktit ja kepit muuten otti hienosti. Irtoamisen kanssa oli vähän ongelmia. Saatiin tältä radalta tulos. Meille tuli 0 / -2,06s ja sija 3. Valitettavasti jäimme kuitenkin ilman luvaa.
Viimeisenä rata oli hyppis. Ei mitenkään vaikean tuntuinen rata. Lähtö onnistui meillä jo kolmannen kerran todella hienosti. Pystyin menemään itse jo pidempään matkaan ottamaan Elvistä vastaan. Meille tuli kuitenkin tältä radalta harmittava hyl. Elviksellä oli irtoamisen kanssa ongelmia, eikä irronnut pituudelle niin kuin oletin, vaan jäi liian lähelle estettä katsomaan minua, mihin ollaan menossa. Käveli sitten pituuden päältä ihan lalla lalla laa -tyyliin. Harmittihan se, sillä muuten rata oli todella sujuvan tuntuinen ja muuten puhdas suoritus. Ainut ongelma tosiaan oli se harmillinen ei-irtoaminen.
Tästä päivästä jäi kuitenkin kaikin puolin hyvä fiilis. Ihan uskomatonta, että onnistuneita lähtöjä tuli 3/3!!! Olen niin tyytyväinen tuohon pieneen terrieriin. Toivottavasti sama meno (onnistuneet lähdöt) jatkuu tästä eteenpäinkin. Jospa ne siitä ongelmasta vihdoin päästäisiin. Vielä kun saisi A:n ylösmenot kuntoon. Seuraavaksi kisoiksi olen suunnitellut ilmoavani meidät Kouvolaan sekä meidän seuran kisoihin. Suunnitelmissa olisi ilmota myös Lappeenrantaan sekä MAH:in kisoihin.
-Emmi
-Emmi

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti