Oltiin tiistaina treenaamassa taas tokoa. Käytin ennen treenejä Elvistä kenttien luona olevassa joessa lotraamassa, kun oli niin kuuma ilma. Ihan innoissaan se siellä lotrasi hetken, vaikka pelkäsikin jokaista vedessä törröttävää keppiä sekä kiveä. Elvis saa aina ihme sätkyjä vedessä jos sen tassu vaikka koskettaa vedessä ollutta oksaa, kiveä tms. Hassu tyyppi!
En tiedä johtuko kuumuudesta vai mistä, mutta tiistaina Elvis ei ollut oikein tokoilu mielellä. Sen vuoksi omakin motivaatio oli melkein miinuksen puolella. Treenasimme ruutua ja hyppynoutoa. Tuntui, että pelkkä normaali noutokaan ei meinannu millään onnistua. Pyrin tekemään onnistuneet ja kivat liikkeet, joiden jälkeen palkkasin ja vapautin, ettei Elvikselle jäisi huonoa makua treeneistä.
Eilen vuorostaan olikin ne epäviralliset agikisat meidän seuralla. Sää ei sinä päivänä kyllä erityisesti hellinyt siihen aikaan. Aamusta päivään oli erittäin lämmintä ja aurinkoista, mutta juuri silloin kun meillä oli ne epikset, piti taivaan revetä. Tuli ainakin todistettua, että Elvis ei pelkää rankkaa sadetta eikä ukkosta. Otettiin neljä starttia, eli nollakoirana kaksi rataa mölleissä ja kisaavana kisaavien rata kahteen kertaan. Lähdöistä meillä onnistui kolme neljästä. Ensimmäiseltä möllien radalta tuli 0 / -11.98s ja uusinnalla 5 /
-13,47s. Elvis teki lopussa aika ruman A:n ylösmenon, hyi olkoon. Siitä tuli siis tuo kielto.
Kisaavien ensimmäiseltä radalta otettiin hyl, koska keskeytettiin se heti alkuunsa lähdöstä karkaamisen vuoksi. Uusinnalla otettiin 5 ja yliaikaa 2,74s, mutta pysyi kuitenkin lähdössä ja teki hienot kontaktit sekä kepit. Kielto meille tuli hypyltä, jonka Elvis ohitti. Virhe oli täysin oma mokani, sillä en ohjannut siinä kohtaa tarpeeksi selkeästi ja hyvin. Tyytyväinen kuitenkin olin Elviksen suoritukseen, vaikkakin olisi voinut jokaisessä lähdössä pysyä ja ottaa sen A:n ylösmenon paremmin.
| "Iha mälsää...laske jo pois!" Elvis tänään vaihteeksi taas oli pelleily mielellä. |
Tänään käytiin aamulla lenkkeilemässä ja sen jälkeen mentiin isäni pihalle juoksentelemaan. Koirat nautti hirveästi, kun pääsivät irrallaan viilettämään pitkin pihaa. Oltaisiinko siellä oltu ainakin sen pari tuntia. Tuli napsittua uusia kuvia koirista. Jossakin välissä, kun auton oven olin auki jättänyt, oli Kata mennyt takapenkille nukkumaan. Hetken päästä siellä oli myös Elvis. Kotiin kun päästiin koirat jatkoivat uniaan. Kyllä tuo kuuma ilma ja liikunta yhdessä väsyttää yllättävän kovasti vilkkaankin koiran. Ihanaa kun on lomaa, eikä tarvitse lähteä mihinkään! Voin vain nauttia koiristani ja tästä upeasta säästä.
Tämä ja huominen päivä pidetään taukoa treenailusta, että oltaisiin Elviksen kanssa kunnon terässä lauantain virallisissa agikisoissa. Toivottavasti meille tulisi hyviä ratoja, hienot lähdöt, kontaktit sekä kepit. Siinä meidän tavoitteet lauantaille.
-Emmi
| Kata, Elvis ja Malla |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti