Siellä kun seuraili toisia koirakoita, niin ehkä vähän teki mieli itsekin mennä radalle juoksemaan, mutta sitten taas toinen puoli minusta oli sitä mieltä että ihan hyvä kun ei olla. En oikein tiedä mistä se tunne tuli. Välillä on todella ristiriitaiset mietteet. Koira on loistava (vaikka osaa sekin perseillä jos niin haluaa), mutta tuntuu aina välillä ettei itse osaa enää ohjata yhtään ja että juoksen vauhtia etana. Eihän kukaan voi koskaan osata ihan kaikkea agilityssä vaan aina on jossakin kehittämisen varaa. Aika tylsäähän se olisi jos osaisi ihan kaiken.
Jos minulta kysyttäisiin mitkä asiat mielestäni ovat vaikeita agilityssa niin vastaisin; rytmityksen ja sen että samaan aikaan kun yrität rytmittää sitä omaa suoritustasi niin pitää juosta, ohjata kropalla / käsillä / jaloilla (riippuen kaikki tilanteesta), katsoa missä koira menee, seurata radan suuntaa ja mitähän vielä. Jotenkaan minun aivoni eivät osaa kasata tätä kaikkea samanaikaisesti. Sen tuntuu joskus todella vaikealta (tai sitten minä vain teen siitä liian vaikeaa).
Minusta usein tuntuu, että minun ja harrastukseni välissä on jokin suuri muuri eikä sen läpi meinaa päästä vaikka itse haluaisikin. Tällä hetkellä meidän muurina on raha. Lähinnä se kisoihin osallistuminen on nyt jäänyt jo neljältä kuukaudelta väliin. Se harmittaa pirusti. Mutta jos jostakin jotain on puristettava, niin olen kiitollinen siitä, että koirani ovat pysyneet terveinä. Ja itsekin tietysti. Ja moni muu läheinen.
Olen pessimisti. Varmaan aika moni on kirjoituksistani sen pannutkin merkille ja myös ne jotka ovat aikaa kanssani viettäneet. Sitä suhtautumista on vaikea saada muuttumaan enkä tiedä saako sitä edes muuttumaan. Kuitenkin vaikka treeneissä joskus tulee tokaistua, että "ei tästä tule mitään" tai "me mennään takaisin alkeisryhmään", niin silti minussa onneksi on sitä tahdon voimaa, että vaikka hampaat irvessä laitetaan se jokin vaikea asia onnistumaan. Joskus on fiiliksiä, että lyödään hanskat tiskiin ja jätetään harrastus niille osaavammille, mutta ei sitä suostu niin vaan luovuttamaan kun jostakin asiasta tykkää.
Tuon pessimistisyyden lisäksi olen myös erityisherkkä ihminen. Viime aikoina erityisherkkyydestä on kirjoitettu yhä enemmän, mutta jos joku ei tiedä mikä se oikein on niin suosittelen käymään HSP - Suomen Erityisherkät yhdistyksen sivuilta lukemassa ja miksei muualtakin netistä tietoa löytyisi.
Minulla on usein päiviä kun tuntuu siltä, ettei kukaan meinaa ymmärtää minua tai tunne että tulen joltakin toiselta planeetalta kuin muut ihmiset. Siitä on nyt noin kaksi vuotta aikaa, kun minulle valkeni oma erityisherkkyyteni. Sitä ei voi muuttaa, sillä se on minussa. Se on hermostollista. Reagoin todella herkästi iloon, suruun, vihaan, onneen ja muihin tunteisiin. Sen vuoksi koen myös pettymyksen tunteen todella voimakkaana. Joskus jos kuulen jokin äänen, mikä kuulostaa mielestäni todella kauniilta tai näen jotain todella säväyttävää, mikä laittaa ihoni kananlihalle - saatan alkaa itkemään tai sitten sisälläni on sellainen tunne mitä on hyvin vaikea sanoin kuvailla. Voisin sanoa, että se on lähempänä ajatusta "Hitto minä räjähdän kohta tästä onnen tunteesta!" tai päinvastaisessa tilanteessa "Tämä on niin sydäntä riipivää / hermoja raastavaa!". Olen huomannut myös sävähtäväni joistakin maistamieni ruokien hyvästä mausta ja nautinnut siitä mausta suuresti.
On myös ääniä, jotka puolestaan saavat hampaani kiristymään ärtymyksestä ja hajuja, joista tulee kuvottava olo tai päänsärkyä. Tunnen myös stressaantuvani erilaisista asioista helpommin ja stressin myötä voi sitten tulla ärtymystä. Väsyn helposti liiasta ponnistelusta, kiireestä ja melusta. Erityisherkkyyteen kuuluu paljon kaikenlaista eikä kukaan erityisherkkä ihminen ole samanlainen. Minulla on vielä tämän kaiken lisäksi myös paniikkihäiriö, mutta se jääköön sitten siihen eli ei siitä sen enempää.
Ja pakko mainita, että jo tässä vaiheessa tekstiä meinaa olla vaikea keksiä enempää sanoja tai lauseita, kun olen saanut ponnisteltua jo näinkin paljon riviä toisensa jälkeen. Alkaa väsymyksen vuoksi ajatukset harhailemaan. Pään kovalevy käy kierroksilla ja takkuaa.
Loppuun vielä pari asiaa, mitä ajattelin alkujaankin mainita nyt tässä uusimmassa päivityksessä. Eilen tosiaan kun olin katsomassa niitä agility epiksiä, niin tuli puhetta tämän vuoden agilityn SM-kisoista. Minua pyydettiin meidän seuran sm-joukkueeseen Elviksen kanssa. Suostuin tietysti heti. Tänään meillä olisi illemmasta luvassa treenailua agilityn merkeissä. Hyvillä mielin ollaan sinne menossa. Toivottavasti Elviksellä on tänään TYÖT mielessä ennemmin kuin TYTÖT.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti