Syntymäpäiviä ja sankareita

Lauantaina 2.4. Kata olisi täyttänyt 13 vuotta. Sinä aamuna melkein ensimmäisenä kun heräsin menin katselemaan albumeista valokuvia. Hassua miten sitä onkin tullut otettua niin paljon kuvia koirista. Jokaisesta on kuvia pennusta aikuiseen ja aina niitä jaksaa katsella. Melkein jokaisesta kuvasta puskee muistot pintaan. Muistaa sen hetken ja miltä silloin tuntui. Ja vaikka ei muistaisikaan kokonaan, niin silti jossakin pään takakolkasta mieleen puskee pieniä flashbackejä. 

Olen aina rakastanut eläimiä ja niiden kanssa olemista. Halusin kauheasti myös itselleni oman lemmikin. Innostukseni koiriin lähti mm. siitä, kun nuorena meidän naapurissa asui welsh corgi pembroke, Jenni. Olin silloin ala-asteikäinen, kun kävin leikkimässä Jennin kanssa ja sain taluttaa sitä kodin lähistöllä. Vähän aikaa siinä menikin, kun ei enää naapurin koira riittänyt vaan halusin ihan oman koiran. Jonkin aikaa sain kinuta ja maanitella vanhempiani, kunnes huomasin heidän lämpenevän ajatukselle. Lopulta meidän koko perhe, vanhempani sekä molemmat veljeni, olimme innoissamme hankkimassa meille ensimmäistä koiraa. Äitini kanssa saimme muutaman kerran kirjastossa juosta lainaamassa rotukirjoja, kunnes äitini sen löysi. Manchesterinterrieri. Siitä lähti Katan taival meidän rakkaaksi perheenjäseneksi. 

Kata 12 viikkoa, 2003

Kata oli kyllä oikea teräsmummo. Luonteeltaan reipas, kiltti, rakastettava, uskollinen ja terrierimäisesti itsepäinen koira. Kun selasin lauantaina niitä kuvia siitä albumista silmiini loikkasi muistojen kera kuva Katasta 12 viikkoa vanhana makaamassa taittotuolissa aurikoa ottamassa. Muistan niin sen päivän, kuinka onnellinen olin ensimmäisestä koirastani. Tuona päivänä hain Katalle tuolin omani viereen ja siihen tyty loikkasi paistattelemaan. Ihana ystävä. Kunpa olisi vielä täällä meidän kanssa. Joskus kun istun vaikka olohuoneessa sohvalla saatan huomata miettiväni mitä Kata tekisi tai missä se makaisi sillä hetkellä jos olisi vielä täällä meidän kanssa. Yksitoista vuotta on pitkä aika oppia tuntemaan toinen ja niin raskasta luopua. 

Tänään sitten puolestaan vietetään Elviksen syntymäpäiviä. Vaikea uskoa, että poika täyttää jo 5 vuotta! Aloin miettimään mitä voisin kirjoittaa Elviksestä. No kaikkea. Elvis on ensimmäinen uros koira (pitkään haaveilemani).  Elvis on ensimmäinen koirani joka sai vedettyä minut mukanaan kisaamaan virallisesti niin agilityssä kuin tokossa. Elvis on iso persoona ja niin ainutlaatuinen koira, joka rikastuttaa meidän elämää joka päivä. Sekoaisin laskuissani jos pitäisi sanoa kuinka monta kertaa olen nauranut Elviksen toilailuille. Ollaan koettu yhdessä paljon ja opetettu toinen toistamme. Ollaan saavutettu jo paljon, mutta toivottavasti vielä edessä monen monta uutta saavutusta. 

En vaihtaisi päivää, en hukkaisi tuntia, en kadottaisi minuuttia enkä sekuntia. Olet oma sankarini ja tänään on sinun päiväsi. Paljon onnea rakas Elvis, mamman pieni pojankoltiainen!

Elvis 5 vuotta. Mamman askartelema synttärihattu, lahjapaketti ja
maksalaatikkokakkua kera Malla -siskon ja mamman. Siitä on Elviksen synttärit tehty.
Huomenna agia.