![]() |
| Ennen |
![]() |
| Jälkeen |
Käytiin Elviksen kanssa eilen Eläinklinikka Kurjella kuonopatin poistossa. Elvistä ei ole koskaan aiemmin vielä rauhoitettu ja itse kun olen sangen herkkä ihminen, niin piti välillä vähän huulta purra etten olisi alkanut vollottaa jo pelkästä siitä rauhoittamisesta. Rauhoitus kuitenkin sujui ongelmitta ja meni noin 10-15 minuuttia, kun poika köllötteli lääkärin lattialla kanttuvei. Ei haluttu Elvikselle lisää stressiä, joten päädyttiin lääkärin kanssa siihen tulokseen, että minun oli parempi pysyä odottamassa klinikalla ja olla paikalla kun Elvis heräilee rauhoitteesta. Piti taas purra huulta siinä aulassa odotellessa, mutta hyvin selvisin.
Patin poisto sujui nopeasti ja hyvin (rauhoituksessa ja paikallispuudutettuna). Patti oli lähtenyt helposti irti ja oli ollut vain pintapuolinen. Poiston jälkeen se lähetettiin patologille tutkittavaksi ja tulokset saattavatkin tulla jo mahdollisesti tällä viikolla sähköpostiin. Nyt vaan peukut pystyssä, että kyseessä olisi ollut vain joku harmiton muhkula. Lääkkeitä ei saatu mukaan kuin särkylääkettä kahtena päivänä (klinikalla sai eilen injektiona Metacamia). Antibioottia ei tarvitse, ellei sitten näytä siltä, että haavassa olisi merkkejä tulehtumisesta (hyvä niin, sillä Elviksellä muutenkin on herkkä vatsa).
Kun Elvis heräili, rapsuttelin ja puhuin sille. En voi sanoin kuvailla kuinka liikutuin kyyneliin Elviksen tunnistettua ääneni. Sen häntä alkoi heilumaan, vaikkei muuten jaksanutkaan liikkua. Sanoin Elvikselle, että se on hieno, reipas poika. Ihana poika. "Niin oon, mamma" ja häntä heilui. Minusta se oli jotenkin niin koskettava hetki, miten toinen luottaa minuun ihan täysillä ja on omistautunut minulle kokonaan. Ajatus joka oli päässäni sanoi minulle "En jätä sinua koskaan". Rakastan koiriani niin valtavasti, että välillä meinaan pakahtua onnesta. Minulle koirani ovat olleet ja tulevat aina olemaan henkireikä. En voisi kuvitella ikinä eläväni ilman niitä, sillä melkein koko maailmani pyörii koirieni ympärillä. Maailmassa ei ole mitään niin vilpitöntä kuin koiran uskollisuus omistajaansa kohtaan.
Elvis on ollut kiltti toipilas. Olen antanut sisällä sen olla ilman kuonokoppaa, jos itse olen sitä valvomassa. Yöllä, autoillessa ja jos en ole paikalla laitan Elvikselle kopan. Toistaiseksi se ei ole vaikuttanut kovinkaan kiinnostuneelta haavaa kohtaan. Pari kertaa on yrittänyt tassulla sitä hangata, mutta lopettanut kun olen kieltänyt.
Eilen tapahtui muutakin nostalgista, mistä on pakko mainita. Kävin allekirjoittamassa työsopimuksen! Sain kesätöitä Mikkelin Eläinsuojeluyhdistykseltä, löytöeläintalolta samalla statuksella kuin ennenkin eli eläintenhoitajana. Pääsen tekemään neljän kuukauden ajan taas kunnolla sitä, mistä pidän. Vaikka olenhan minä siellä vaparina pyörinyt jatkuvasti työttömänäkin (päivystäjänä sun muuta).
Vapaaehtoishommista puheen ollen lauantaina olen meidän seuran mätsäreissä töissä. Vielä on auki, mitä siellä tulen tekemään. Olen myös ollut mukana Mesyn mätsärien suunnittelussa ja siellä minulle nakitettiin duuni kehäsihteerinä. Toivottavasti sattuisi hyvä ilma.
Tänään olisi treenipäivä, mutta koska Elviksellä on nyt 10 päivän treenauskielto, niin Malla-mummo pääsee vähän kurvittelemaan. En uskalla ottaa kuin pienen pätkän Mallan jaksamisen mukaan (sen sydänvian vuoksi). Kontaktejahan me ei Mallan kanssa enää edes tehdäkään putoamisvaaran vuoksi ja kun Malla ei aina ihan ymmärrä sitä, ettei ole enää yhtä nuori ja notkea kuin aikoinaan.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti