tiistai 26. toukokuuta 2015

Treenit

On taas saanut eilen ja tänään nauttia ihanasta ilmasta treenatessa. Eilen tosiaan käytiin Elviksen kanssa agilityssa ja kun oli niin hieno ilma, niin pääsi Mallakin mukaan. Malla oli kyllä niin innoissaan, kun pääsi jälleen pitkästä aikaa kirmaamaan radalle. Tyttö nuortui ihan silmissä. Meidän radat oli vähän "höntsä-höntsä onko vähän kivaa" -ratoja, mutta pääasia, että molemmilla oli kivaa. En uskaltanut hyppyyttää Mallaa kuin muutaman kerran, ettei vaan toisen selkä rasitu. Elvistä vähän kismitti, kun "sisko" pääsi ensimmäisenä radalle, mutta kun tuli Elviksen vuoro, niin voi miten liekeissä toinen taas oli. 

Elviksen kanssa sitten treenattiin ihan kunnolla, kun taas Mallan kanssa meno oli semmoista irrottelua. Alussa testasin kuinka Elvis reagoi esteen merkkaukseen, eli jätin sen lähtöön odottamaan, kävelin pituuden taakse, merkkasin sen ja menin keppien aloitukseen odottamaan. Jokaisella kerralla Elvis tajusi, mitä tarkoitin. Keppien aloitus ei vaan meinannut onnistua, kun oli niin tiukka käännös ja kun Elvis ei oikein osannut kurvata tarpeeksi tiukasti. Muutamien toistojen jälkeen alkoi vihdoin sujua oikein mallikkaasti. Ihme kyllä kerkesin keppien jälkeiseltä hypyltä juoksemaan suoran putken kautta pimeän kulman putkeen oikein mainiosti. Meinasi vaan taas väärä käsi alkaa huitomaan sinne putkeen. Pitää vissiin köyttää kiinni, kun aina se on huitomassa. Kelloteltiin radalta pätkiä ja lopussa koko rata. Elvis oli ihan ok -nopea, mutta kovasti nuo sen kaarrokset syö tuota aikaa. Se olisi paljon nopeampi, jos saisi kaarrokset kuntoon. Niitä nyt varmaan kesällä pitää yrittää käydä treenaamassa ahkerasti. Vähän taisi vielä viikonlopun kisat painaa Elvistä, kun se muutamissa kohdissa näytti siltä, että olisi väsynyt. 

Tänään pidin ensimmäisen pentukurssin ja sen jälkeen oli vielä Elviksen tokotreenit. Minulle jäi näistä tokotreeneistä niin hyvä mieli, että tekisi mieli kokeisiin ilmoittautua. Harmi vaan, kun ei täällä päin nyt ole kesällä. Tänään paikkamakuu takkusi, mutta esim. seuraamisessa ja liikkeestä maahanmenossa kyllä edistyttiin huomattavasti. Olin treenien jälkeen ihan täpinöissäni Elviksen hienosta seuraamisesta. Se ei ollenkaan lahnannut tai haistellut maata niin paljoa kuin aiemmin. Sillä selvästi oli tänään motivaatiota tekemiseen. Noutamista sekä kapulan pitoa pitäisi taas vahvistaa, ruutuun pitäisi saada vauhtia lisää ja se turha varmistelu siitä pois. Maahanmenoa ja siellä pysymistä pitää vahvistaa ja paljon. Välillä meinaa vähän turhauttaa, kun ei onnistu. Kun ei se oikeasti ole yhtään vaikeaa, mutta koira ei vaan tykkää. Josko sitä yrittäisi kesällä treenata ahkerasti sitä maassaoloa. 

Huomenna olisi taas epäviralliset agikisat meidän seuralla. Ajattelin josko sitä menisi sinne taas treenailemaan. Mietin myös jos huomenna kävisin katsomassa itselleni juoksuhousuja, kun on tuonne Intersportiinkin kaksi kappaletta -20% kuponkeja. Mietin jonkinlaisia trikoita. Huomenna olisi myös suunnitteilla ilmoittautua niihin SM-kisoihin. Toistaiseksi sinne meno ei jännitä, mutta sitten kun sinne on menossa niin voi olla eri ääni kellossa. Jännittää varmaan kahta kauheammin. Pitää yrittää muistaa hengittää rauhallisesti sisään ja ulos, hah! Ai niin. Varasin eilen Mallalle ajan sinne sappihappotestiin ja ollaan menossa sinne torstaina. Toivottavasti kaikki on kunnossa. Malla on ainakin ollut virkeä ja voinut hyvin.

- Emmi 
Innostuin eilen taas piirtämään.
Tässä sheltti, pitbull, dobberi ja
valkoinenpaimenkoira.
Ja innostuin vähän tänäänkin.
Kettu Repolainen, 2015


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti