Agikisat osa 2.

Eilisen harmituksen jälkeen tähän päivään. Aamulla uskalsin jo varovasti toivoa ja odottaa sitä onnistumista. Molemmille radoille mentäessä sain pidettyä sekä itseni että koiran melko rauhallisena. Ei tarvinnut ottaa itse mitään ylinmääräistä stressiä koiran vouhotuksesta. Molemmat radat olivat mukavia, eikä ne kauhean haasteellisiakaan olleet, mutta piti itse vaan muistaa ohjata. Ensimmäinen rata ei meiltä oikein onnistunut, vaan otettiin siitä hyl. Rata sujui ihan kivasti siihen asti, kunnes piti ohjata koiraa mutkaputkeen. Enpä minä sitä sinne osannut oikein ohjata, kun väärällä kädellä näytin. Elvis ei oikein ymmärtänyt ristiriitaisia ohjauksiani vaan ryntäsi ratahenkilön luokse katsomaan, että "täh, häh, mitä, häh?!". Ei ole koskaan ennen tehnyt moista. No sain sen siitä sitten kuitenkin menemään putkeen, mutta siitä sitten itse jäin taas liian pitkäksi aikaa odottamaan ja varmistelemaan, että menikö se sinne putkeen vai ei. Olin armottoman myöhässä renkaalla, joten koira ohitti sen. Korjattiin rengas ja tehtiin ihan hieno A:n ylösmeno (taas vauhdikas, suoravienti), kun jouduin jälleen valssaamaan A:n eteen, että sain koiraa hidastamaan edes vähän. Alastulo ei sitten ollutkaan niin mallikas, joten uusin kontaktin ja lähdin pois radalta. En enää muista mistä meille tarkalleen ottaen se hyl tuli.

Elvis - 0 / -5,43s / 2.sija

Toiselle radalle mentäessä tsemppasin itseäni ja yritin pysyä taas rauhallisena. Sain onnistuneesti pysymään myös Elviksen paljon rauhallisempana, kuin aiemmin. Tämä rata tosiaan oli se meidän rata, sillä vihdoin ja viimein me saatiin se onnistuminen mitä tarvittiin. Puomin alastulolla oli aika hilkulla, etteikö olisi ottanut virhettä, mutta ei ottanut. A:lle oli taas vauhdikas vienti, että koira kyllä kerkesi kiihdyttämään itsensä loikkaan. Pelastin kuitenkin meidät siltä loikalla tekemällä jälleen kerran valssia ylösmenon eteen. Jotkut varmaan ihmettelivät, että olenko ihan hölmö kun teen jatkuvasti niin, mutta kyllä sillä ihan tarkoitus oli ja huomasin sen kyllä auttavan eilen sekä tänään. Tältä viimeiseltä radalta otettiin 0 ajalla -5,43s ja siitä sijalle 2. Vähän harmitti, kun meni serti suoraan nenän edestä - ajallisesti eroa ensimmäiseen tuli vain 0,66s. Voi kettu! Hyvällä mielellä kuitenkin kisoista kotiin lähdettiin, kun saatiin se mitä haluttiin eli onnistuminen. Kyllä varmaan se sertikin sieltä jossakin vaiheessa meille tulee. Tästä on mukava taas jatkaa seuraaviin kisoihin, mitkä taitavatkin sitten olla - kuten jo sanoin - ne SM-kisat.

Mieli, millä mennään Ouluun on tällä hetkellä hyvä (toivottavasti pysyykin sellaisena). Tarkoitus olisi mennä pitämään hauskaa kavereiden kanssa ja laittamaan tietysti kaikki peliin, sillä onhan ne sentään arvokisat. Pitää vaan varoa, ettei yritä liikaa. Taso siellä on kyllä kova, mutta varmasti kiva kokemus silti vaikkei siellä pärjäisikään. Kunpa silti saataisiin myös siellä hienoja ratoja / tuloksia.

- Emmi