Meidän viikkoon on riittänyt tekemistä. Maanantaina käytiin agilitytreeneissä, tiistaina tokotreeneissä ja sitten itse olin keskiviikkoillan kiinni löytöeläintalon Käpälämäki mätsärin valmisteluissa sekä itse torstaina aamusta iltapäivään niissä mätsäreissä töissä kehäsihteerinä. Tuli sitten tutustuttua vähän enemmän myös tuohon rally-tokoon, kun siinä toimin kirjurina. Ihan ei laji ainakaan vielä itseäni napannut, kun enemmän tuo perustoko kiinnostaa. Perjantai ja lauantai ollaan huilailtu, mutta nyt tänään sunnuntaina käytiin Elviksen kanssa taas agilitykisoissa täällä Mikkelissä neljän radan verran. Kisoissa tuomarina oli Alen Marekovic Kroatiasta, toimi viime vuonna SM-kisojen yhtenä tuomarina. Koskaan aiemmin en ole ollut kenenkään ulkomaan tuomarin radoilla, joten kokemus se oli tämäkin päivä.
Mitä näistä tämän tuomarin radoista mieleen jäi niin radan pituudet sekä tiukat ihanneajat. Nosti kättä melko helposti. Kontaktien ylösmenoissa oli todella lepsu, sillä kuuleman mukaan tuomari itse sitä mieltä, ettei niitä pitäisi ollenkaan edes olla (siinä mielessä lottovoitto -tuomari meille, kun miettii tuota meidän A:ta), mutta kontaktien alastuloissa oli tarkkana. Hyppyradan pituus taisi olla noin 184m ja etenemä 4,0 m/s, B ja C agilityratojen pituus oli noin 185m ja etenemä 4,0m/s, viimeinen F agilityrata olikin sitten pituudeltaan jo 200m ja etenemä 4,3m/s! Mahdoin kovasti pohtia, että onko oikeasti niin, että ulkomailla taso on noin kovaa! Mielenkiintoista olisi nähdä kuinka itse tuomari menee noita omia ratojaan tai videota minkälaisia koirakoita Kroatiassa mahtaa olla. Tänään monet hyllyttelivät tai tekivät yliaikoja, vaikka tietysti tuli niitä muutamia nippa nappa alle ihanneaikojakin. Tuomari sen kuin kieputtelee päätään tai tekee facepalmeja.
Me ei Elviksen kanssa tuloksilla tänään juhlittu. Otettiin hypäriltä yliaika 5, vaikkakin olen kyllä TODELLA ylpeä meidän hyppyradasta, sillä se oli muuten todella hieno ja sujuvan tuntuinen. Lopussa Elvis otti vitosen hypyltä. Itse en ehtinyt ohjaamaan tarpeeksi ajoissa sitä ja Elvis ennätti mennä pyörimään esteen eteen kysellen "mihin sitten". Ensimmäiseltä agiradalta otettiin hyl siitä, kun Elvis karkasi väärälle esteelle ja viimeisiltä radoilta otettiin siitä, kun väärä putkenpää houkutti liikaa. En ymmärrä miten Elvis pystyi rällättämään molemmilla radoilla saman putken väärään päähän, vaikka itse seisoin sen väärän pään edessä ja osoitin täysin erisuuntaan. Jotenkin se vaan onnistui luikahtamaan sinne. Ei voi minkään. Kun jotain positiivista näistä kisoista kaivaa, niin koira toimi hienosti ja minä luotin koiraan taas enemmän! Tehtiin molemmilla kerroilla hienot kepit, mutta kontakteilla (etenkin A:n alastulossa) oli tänään Elviksen mielestä kiire pois. Viimeisellä radalla ei keretty tehdä kuin neljä estettä, kun koira karkasi puomille ja kaiken lisäksi otti sen vielä todella malttamattomasti, joten päätin poistua radalta kokonaan (oli napannut sen hylynkin jo ennen sitä). Että semmoista tänään.
Ensiviikolla meillä onkin sitten jo heti seuraavat kisat omalla seuralla. Osallistun sekä lauantaina että sunnuntaina. Tuomarina on Allan Mattsson, jonka radoilla en myöskään koskaan ole ollut. Toivottavasti meillä olisi tulosrikkaanpi viikonloppu tiedossa sitten. Olisi kiva välillä tehdä niitä onnistuneitakin suorituksia, kun tuo oma mieli vaatii vähän tsemppiä, jotta jaksaa jatkaa ja yrittää. Huomenna olisi meidän seuralla epikset, minne ajattelin lähteä treenailemaan - katsoo nyt. Tiistaina olisi sitten tokotreenit ja pääsisi sitä treenaamaan agilityakin, mutta taitaa agi ja toko mennä justiinsa päällekkäin. Torstaina olisi sitten meidän seuran kisojen valmistelutalkoot ja viikonloppuna sitten kisat.
Minun tekisi kovasti mieli päästä tokokokeisiin, etenkin niihin ulkokokeisiin, mutta pelottaa jos sattuukin justiinsa sille päivälle huono ilma. Ja harmittaa, kun nyt nuo toukokuun Mikkelin kokeetkin sattuu juuri päällekkäin meidän agikisojen kanssa. Seuraavat Mikkelin kokeet olisi sitten syksyllä. Tällä hetkellä kyllä ollut vähän muutenkin sellainen olo, että jäädäänköhän me ikuisesti ALO -luokkaan... se paikkamakuu on meille kuin iso kirosana. Elvis ei vaan malta. Mallalla ei ole sen liikkeen kanssa niin maan minkäänlaista ongelmaa, se pysyy todella kiltisti paikoillaan loppuun saakka, mutta Elvis ei vaan pysty siihen. En tiedä paineistuuko se liikaa, onko sillä vaan niin tylsää, onko maa inhottavan märkä/kylmä vai mikä kumma? Pitäisi tehdä sen kanssa varmaan jotain erilaisia paikkamakuu -harjoituksia. Tavallaan tykkään haasteista, mutta sitten kun tuntuu, ettei vaan millään meinaa onnistua niin meinaa tulla jo se kuuluisa tuskanhiki ja hanskat tiskiin -fiilis. Onneksi kuitenkin olen melko sinnikäs ja uskon, että saadaan jossakin vaiheessa se paikkamakuukin kuntoon. Kun se saataisiin kuntoon, niin meille raksahtelisi ihan hyviä pisteitä kokeista. Tietysti seuraamista pitää hinkata ja hienosäätää, kuten liikkeestä maahamenoakin. Treeniä, treeniä.
-Emmi

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti