"Ettepäs saa kiinni!" huusi vesimyyrä.

Eilen aloitin Mallalle kotiruoan antamisen. Kävin testiksi eläinkaupasta ostamassa raakaa Maukas kanan- ja kalkkunanlihaa. Keitin lihan ja lisäsin joukkoon keitetyn puuroriisin (eli aika samaa, kun olen ennenkin tehnyt noille höysteeksi). Kyllä maistuu, että ei epäilystäkään. Tuli todistettua myös, että Maukas taitaa oikeastikin olla maukas, sillä tarjosin Elvikselle haisteltavaksi raakaa pötköä ja sehän olisi innoissaan syönyt sen vaikka samantien. Huom! Elvis, joka aiemmin on vaan limppinyt pitkin lattioita maistiaisiksi tarjoillut raakalihapalat. Jotkut varmaan ajattelevat, että ihme hyypiö.

Malla-rukka ei yhtään kyllä tykkää, kun pitää päivittäin huuhdella silmät ja sen jälkeen laittaa vielä öljyisiä silmätippoja. Toinen haluaisi aina juosta karkuun, kun se tietää mamman metkut. Välillä silmät kyllä näyttävät paremmilta, mutta edelleen sitä rähmää sieltä puskee. Toivottavasti nyt kuurin loputtua silmät olisivat kunnossa. Seuraava lääkärikäynti (toivon mukaan) taitaa olla tämän kuun lopussa, kun Malla pitäisi viedä verikokeisiin niiden maksa-arvojen vuoksi. Toivon, että nekin olisivat nyt normaalit. Itselle tulee kauhea huoli ja stressi, kun koira sairastaa.

Tänään on Katan päivä. Kata viettäisi tänään 12-vuotis syntymäpäiviään, jos olisi vielä täällä meidän kanssa. Minulla on sanoin kuvailematon ikävä omaa pikkuista harmaakuonoani. Syli uupuu yhtä karvakuonoa. Kata elää kuitenkin joka päivä meidän sydämissä ja mielessä. Ei rehellisesti sanottuna oikeasti ole päivääkään, ettenkö miettisi ja muistelisi Kataa. Vieläkin ajottain kurkkua puristaa inhottavasti, kun yrittää välttää kyynelten tuloa. Kyllä koirat vaan jättävät niin syvät jäljet sisälle. Hyvää syntymäpäivää Kata <3. Äh, itkuparusta sitten hauskenpiin juttuihin.

Elviksen kepit vaan suurenee.
"Eihän tätä jaksa edes kantaa?!"

Käytiin koirien kanssa aamulenkillä kiertämässä Suojalampi ympäri. En olekaan sitä koskaan kokonaan kiertänyt, kun en tiennyt sen olevan mahdollista.  Lenkkarit tosin vähän kastuivat, mutta millonka ne eivät kastuisi, kun tuolla vesisoossissa kävelee. Pitäisi ostaa uudet, kun noissa nykyisissä muutenkin on reikiä siellä sun täällä, ettei ihmekään jos imaisevat itseensä kuin pesusienet. Tosiaan tästä lenkistä voisin sanoa, että eipä taaskaan ollut tylsää!  Tästä riemukkaasta lenkistä suuri kiitos vesimyyrälle, joka päätti pinkaista koirieni näkökentän alta juoksuun. Itse katsoin alussa, että mitä hittoa, kunnes tajusin, että meidän vieressä juoksee ruskea karvamöykky. Koirille ei tarvinnut paljoa hihkaista, kun oli jo sokka irti. Huvittaa niin hirveästi, kun kuulen vieläkin miten päässäni soi jännittävä toimintamusiikki ja tunnen kuinka oksat läpsii pitkin naamaa sekä jalat kompuroi juurakoihin, kun yritän pysyä koirien perässä. Hah hah! Oli se varmaan koominen näky. Mutta oikeasti, nuo meni täysin sekaisin! En ole koskaan ennen nähnyt, että ne menevät niin sekasin jostakin öttiäisestä. Rusakot ja oravat kyllä kanssa olis kiva puistella, mutta niiden hajut yleensä unohtuvat nopeasti. Tämän söpöliinin haju se ei hälvennytkään. Että onko vietit tallella? - Tsek! Kyllä on. Mutta ihan vakavissaan - onneksi koirani olivat kytkettynä, ettei tarvitse nyt sydän syrjällä niitä jostakin päin metsikköä etsiä.

Minulla välillä tulee tuon meidän tokoilun suhteen sellainen "Aaaaaaaaarhh" -fiilis, mutta kellepä ei tulisi, kun manssin kanssa treenaisi. Välillä suoritukset on ihan bueno, mutta joskus vaan ei kiinnosta - siis nyt puhun koirasta. Viime tiistaina tokotreeneissä käytiin vähän näillä aaltopituuksilla. Yritin, jos kiinnostus heräisi paremmin, kun vien koiran "arestiin" autoon, mutta eipä se kauheasti hetkauttanut. Alussa tietty haukkui ja kirosi minut maanrakoon. Agilityssa tämä "aresti" on auttanut, kun koira kuuntelee paremmin. Meidän lähdöstä karkaamiseen se auttoi ja suosittelen sitä kaikille. Mutta niin, kun koira on nätisti, niin treenataan, mutta jos heittää ränttäliksi, niin sitten ei treenata. Olen yrittänyt miettiä pääni puhki löytyisikö jotain sellaista, mikä pitäisi koiran kiinnostuksen yllä entistä paremmin - vielä tuloksetta. Tietysti tuo pallo on se must -juttu, että sen avulla olen saanut mm. maahanmenoihin nopeutta huomattavasti. Harmi vaan, kun ei palloa voi kokeisiin ottaa.

Kokeista hyppäänkin kisoihin. Kihisen innosta, kun päästään tässä kuussa taas kisaradoille Elviksen kanssa. Toivottavasti ei vaan nyt tule mitään mutkia matkaan. Jippikajuu! Luulenpa hyvinkin, että minulla voisi radalla kaverina olla oikea tykki. Sen verran intona tuo koira taas kaikesta on. Kunpa saisin itselleni vaan sitä vauhtia lisää ja luottoa koiraan. Näissä tulevissa kisoissa kyllä aion pitää asenteen kohdillaan. Sitten mennään eikä meinata. Toivotaan, että se tuottaisi positiivista tulosta.

-Emmi