tiistai 31. maaliskuuta 2015

Lääkärissä

Aamuni alkoi ikävillä uutisilla Mallan siskosta, jolta oli löytynyt glaukooma -niminen silmäsairaus. Luin sitten tuosta sairaudesta netistä ja järkytyin kovasti. En ole koskaan kuullut tuollaisesta ja miten kauhea se oikeasti on! Kyllä se aina laittaa miettimään... minut se laittoi myös itkemään. Tuli aamulla pelko persiiseen Mallankin suhteen, kun tänään oltiin juuri menossa lääkäriin silmien rähmimisen vuoksi sekä pari päivää sitten tulleen pyllyvaivan vuoksi. Ajattelin tosiaan, että nyt ei ole Mallan anaalirauhaset päässeet tyhjentymään normaalisti ja että ne olisivat kipeänä, kun se on pari päivää pitänyt häntää alhaalla ja on selkeästi aristanut hännän nostamista, muutenkin käytös viittasi anaalirauhasvaivoihin. Tietysti Malla lääkärissä laittoi aika ranttaliksi, kun rauhaset tyhjennettiin, mutta eritettä ei kuitenkaan tullut paljoa (vaikka erite melko sitkeää / kovaa oli, kuiten Mallalla ollut aina). Lääkäri epäili, että Mallalla on alaselkä kipeänä. Se aristi hännän nostamista myös klinikalla.

Mallalta mitattiin myös silmäpaineet ja ne olivat onneksi normaalit. Limamaista rähmää siltä tuli edelleen. Silmät huuhdottiin ja värjättiin; sarveiskalvot olivat ehjät ja kyynelkanavat toimivat normaalisti. Kuitenkin Mallalla on nyt menossa silmätippakuuri 3 kertaa päivässä noin 10 päivän ajan sekä silmien huuhtelua täytyy jatkaa. Lääkäri löysi Mallan silmien linsseissä sameutumaa, eli alkavaa kaihia.  Mallan sydämestä, vasemmalta puolelta, kuului lievää sydämen sivuääntä. Toivottavasti se häviäisi pois. Kun ikää tulee enemmän, niin tulee vaivojakin. 

Meillä menee nyt Mallan ruokinta remonttiin, eli aloitan kokeilemaan kotiruoan antamisen. Kanaa tai kalkkunaa keitettynä sekä siihen lisänä normaalia puuroriisiä tai täysjyväriisiä (jos tarvitsee kuitua enemmän) tai sitten pakastelihavalmisteet. Jos tuo ruokavalio sopii Mallalle, niin silloin lopetetaan nappuloiden antaminen kokonaan. Mallan jätökset ovat olleet muuten ok, paitsi tänään tuli vähän löysääkin. Ilmavaivoja on ollut jo jonkin aikaa, minkä vuoksi tuota ruokavaliota lähdetäänkin muuttamaan. Toivottavasti saataisiin nyt tyttö kuntoon. Minun pikkuinen.

Perjantain aamulenkiltä. Elvis ja keppi.
"Mitä? Miullako muka liian iso keppi?!"
Mutta sitten jos iloisempiin asioihin. Eilen käytiin Elviksen kanssa taas viikottaisissa agilitytreeneissä. Harjoiteltiin mm. putkijarrua, itsenäisiä kontakteja sekä oli siellä yksi putki-kontakti erottelukin. Elvis teki kyllä tosi hienosti poispäin -käännökset. Pari kertaa se yritti tarjota minulle myös sitä backflappia... tyypillisesti. Treenien jälkeen alkoi kyllä ihan hirmuisesti tehdä mieli mennä taas kisaamaan. Kunpa päästäisiin pian. Tänään meillä olisi illalla vuorossa sitten tokoa. Katsotaan minkälainen päivä meillä sen suhteen on.

-Emmi
Malla ja sen ilmeet <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti