Eilen käytiin ennen agitreenejä hakemassa postista meidän toko -pysti. Nyt on molemmat pystit komistelemassa kaapin päällä. Mutta itse agitreeneistä on pakko hehkuttaa, kun jäi niin sairaan hyvä mieli. Meidän meno tuntui niin sujuvalta ja hyvältä. Oli niin hyvä tunne juosta rataa läpi, kun koira meni sinne minne ohjasi ja kaiken lisäksi pysähtyi kontakteilla odottamaan vapautusta, kun itse juosta viiletin ohitse. Kunpa se tekisi samanlaiset hienot kontaktit myös lauantaina kisoissa. Oltiin eilen ensimmäistä kertaa ulkona ja sen kyllä huomasi koiran silmistä, mikä palo niissä oli. Itsekin nautin, kun pääsi kunnolla kirmaamaan, eikä tarvinnut varoa liukastumista. Tullut siitä semmoiset kammot hallissa ollessa, vaikka ihme kyllä tänä vuonna en ole liukastunut lainkaan. Tänään meillä on tokotreenit peruttu, joten taitaa päivä kulua taas raksahommissa. Mutta kuitenkin asiasta toiseen. Saanen lopuksi vielä kerran esitellä:
Vuoden 2014 agility- ja tokomanssi
Rockstyle's Unique Melody "Elvis"
-Emmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti