Pientä treenipäivitystä

Selkänojakaveri Elvis

Viime viikon tokotreeneissä Elvis rakastui taas. Niin, kyllä.. taas! Moneskohan tyttö sillä onkaan jo menossa? Piti välillä vähän hampaita kiristellä, kun ukko kokoajan kitisi ja kiskoi tämän rakkaudelle tuoksuvan daamin syleilyyn. Onneksi meno ei kokoaikaa samanlainen ollut, että kyllä Elvis töitäkin teki ja vieläpä aika hyvin. Luoksepäästävyyden meille teki vieras mies. Elvis ei antanut koskea itseensä ja se selvästi pelkäsi. Oli todella epävarma, mutta uskon että suurimmaksi osaksi se johtuu siitä, millätavalla Elvistä lähestyy. Luulen, että Elvis koki tämän miehen lähestymisen jotenkin uhkana. Lopussa yritettiin vielä uudestaan, niin että tämä mies antoi Elvikselle nameja. Hieman Elvis epäröi, mutta loppujen lopuksi reippaasti se kuitenkin namit otti ja söi.

Tehtiin myös pareittain seuraamisharjoituksia, eli kaksi koirakkoa oltiin vierekkäin, koirat ilman talutinta ja seuruutettiin väliin tuli tietysti pysähdyksiä / liikkeestä jääviä (seisominen ja maahanmeno). Itse en tehnyt Elviksen kanssa maahanmenoa, sillä oli sen verran kylmä ilma ja Elvis vaikutti vähän siltä, ettei se sitä kuitenkaan olisi tehnyt. Halusin iloisia onnistumisia, joten tehtiin maahanmenon tilalle seisonta. Yllätyin kyllä positiivisesti siitä, miten nätisti Elvis kuunteli eikä sännännyt naapurikoiran luokse. Pitäisi itse uskaltaa vähän enemmän pitää irti sitä treeneissä, mutta jotenkin jossakin pääni kolkassa on kauhukuva siitä miten Elvis sinkoaa daamejen luokse tai jonkun uroksen. Vaikka eihän se kyllä yleensä mihinkään lähde, kun sille on palkka mukana, muuten se kyllä saattaa lähteä jos sitä ei olisi. Tietenkään kisoissa ja kokeissa se ei ole lähtenyt mihinkään, mutta ulkokokeissa (tokon) me ei vielä ollakaan oltu kertaakaan. Ehkä keväällä tai kesällä, miten ne kokeiden säännöt meinaavatkaan nyt muuttua.  Jossakin vaiheessa kesäkuuta, ellen väärin muista?

Kun treenit olivat loppuneet ja tämä Elviksen rakastettu poistui hallista, niin voi sitä kiljumisen määrää mikä pienestä miehestä lähti. Ulkona laskin Elviksen sitten vähän haistelemaan hihnassa tätä koiraa ja Elviksen mielestä olisi ollut kyllä aika metkaa päästä leikkimään. Tämä toinen koira vaan on semmonen, ettei sitä kauheasti voi toisten kanssa leikkimään päästää ja kun Elvis kuitenkin dominoi jonkin verran, ettei olisi sitten äittynyt tappeluksi. Treeneistä kotiin tultua Elvis juoksi heti Mallan luokse ja oli ihan mahdoton. Ajattelin, että onkohan tuo koko ukko nyt ihan hormooneista sekaisin vai mikä ihme sillä on, mutta lopulta kun hetken verran kiinnitin Mallaan huomiota, niin en yhtään ihmetellyt Elviksen käytöstä. Malla lupsutti kokoajan peräpäätä ja varmasti haisi koiran nenään erilaiselle kuin ennen. Seuraavana aamuna sitten sama jatkui, joten soitin eläinlääkäriin. Yritin koko loppu päivän ottaa Mallalta pissanäytettä, mutta tyttö ei ihan suostunut yhteistyöhön. Oltiin äitini luona, kun yritin temuta Mallan kanssa siinä takapihalla. Naapurit varmaan katsoivat, että nyt on tuo tyyppi ihan päästänsä vajaa kun juoksee koiran perässä kuppi kädessä. No eipä se Malla suostunut sitä pissaa sitten tekemään ja alkoi jo tuntua siltä, että olisikohan sillä tosiaan ollut jonkinlaisia kipuja virtsatessa.

Päätin suosiolla jättää näytteenoton seuraavaan aamuun toivoen parempaa onnea. Näytteenoton kanssa onnistikin heti aamutuimaan ja sain sen sitten vietyä heti eläinlääkärille. Samana päivänä soiteltiin eläinlääkärin kanssa ja se näyte oli ihan puhdas. Hiukan väkevää, mutta ei viitannut bakteereihin tms. Mallan oireetkin olivat alkaneet helpottaa. Lääkäri sanoi, että joskus voi olla että liian väkevä virtsa voi aiheuttaa kirvelyä ja että Mallaa olisi nyt hyvä vaan seurata, kerta oireilutkin olivat helpottamaan päin. Tietysti jos jotain poikkeavaa taas tulisi, niin olisi varattava aikaa klinikalle. Tässä olen seuraillut, mutta en ole huomannut enää oireilua. Muistelin, että joskus Katalla oli ollut samanlainen juttu, mutta siltäkään ei silloin löytynyt mitään näytteestä tai edes ultrassa. Se asettui siitä sitten itsekseen pois. Onneksi kuitenkin näin. 

Tässä viikkojen aika ollaan oikeastaan vaan lenkkeilty ja leikitty. Kävin ostamassa sillä lahjakortilla koirille joululahjoja Rahulan Rehusta. Olivat taas kuin pikkulapset karkkihyllyllä, kun nuuhkuttivat pussia silmät kiiluen. Pitäisi vielä paketoida ne lahjat. Se on mukavaa aktiviteettiä, kun saavat jouluaattona sitten repiä paperit lahjoista. Ostin koirille myös namipallon (samaa kumia, kuin Elviksen lempipallotkin) ja laitoin sinne sisälle lohelle haisevia nameja. Kyllä ukko tykkäsi sen kanssa temuta, mutta hetkeksi kun oli sen pallon silmistään päästänyt, niin Malla kävi varastamassa sen omaan pesäänsä. Siellä tyttö onnessaan sitä pyöritteli ja jonkin ajan kuluttua viimeisen namin kitusiinsa naposteli.

 Eilen meillä oli syksyn viimeiset tokotreenit. Tehtiin ns. kokeenomaisesti liikkeitä, mutta vaikeutettuna niin, että hallin lattialle oli viljelty sinne tänne leluja, kapuloita ja pari namikuppia, missä oli makkaraa. Mukavaa haastetta oli ja Elvis teki kyllä siihen kaikkeen nähden hienosti töitä. Välillä tuppasi seuraamisissa haahuilemaan ja unelmoimaan, mutta terästäytyi liikkeen pysähtyessä. Liikkeestä maahanmeno sujui melko hyvin, vaikka yksi pieni sininen kumipallo Elvistä kovasti kiinnostikin. Loppuun luoksepäästävyys meni jo paljon paremmin. Sama mies, jota Elvis viimeeksi kovasti vierasti, teki meille sen. Autoin Elvistä namien kanssa. Alussa se murisi jonkin verran, mutta huomasin itsekin, että mies lähestyi aika uhkaavan oloisesti, etten ihmetellyt Elviksen käytöstä kauheasti. Kuitenkin koko sen ajan Elviksen pylly pysyi maassa ja lopussa se namien avulla oivalsikin, ettei se niin kauhea juttu ollut. Kun kehui Elvistä kovasti, ukkon häntä heilui vimmatusti. Taisi olla ylpeä suoritukseensa. Minun pieni mies.

Nyt me taidetaan lähteä ulkoilemaan. Edelleen odotetaan, milloin Jyväskylän kisoista kuuluisi. Ei ole vielä kisakirje tai lähtölista tulleet. Alkaa jo vähän jännittää, kun pitkästä aikaa päästään kisaradalle. Toivottavasti siellä on sitten tuomarina Elina Hannikainen eikä varalla oleva Johanna Nyberg. Meinaan Nybergin radoilla joutuu jo pikkasen terästäytyä juoksemaan.

-Emmi