sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Jyväskylässä agiliitoa ja monta tyttöä

Eilen lähdettiin Elviksen kanssa aamulla kohti Jyväskylän agikisoja kera Kaisan. Matkalla satoi jonkin verran lunta ja tie oli todella ärsyttävä ajaa, kun siinä oleva lumi yritti välillä imaista renkaita mukaan. Muutenkin oli aika liukasta. Päästiin kuitenkin ehjänä ja hyvissä ajoin perille kisapaikalle. Elvis oli kyllä tosi innoissaan heti, kun auto pysähtyi, se tiesi mikä kiva juttu sitä hallissa odottaisi. Kovasti kitisi ja häntä heilui vimmatusti. Kävin ilmoittautumassa ja vein sen jälkeen Elviksen kävelylle. Hallille päin takaisin tullessa meitä vastaan käveli toinen rodun edustaja, Sani. Elvis olisi kovasti halunnut leikkiä, kun tovin siinä nuuskuttelivat ja häntiä heiluttelivat. Välillä myös hyppivät pyllyt pystyssä.

Kävelyn jälkeen kävin ottamassa Elviksen kanssa lämppäriesteillä vähän hyppyjä ja A:ta, joista jälkimmäisen esteen treenaus sujui hienosti. Elvis ei liiemmin loikkinut ylösmenossa (vaikka olisi se voinut hieman alemmas mielestäni astuakin). Meillä oli kyllä Elviksen kanssa muuten todella hyvä kisavire päällä. Minua ei jännittänyt enää yhtään ja Elviskin oli todella rauhallinen niin radalla kuin radan ulkopuolellakin. Agiratojen kontakteista olen todella ylpeä! Elvis kiipesi ne hienosti ja ei hötkyillyt yhtään niiden alastulossa. Sen vuoksi minun ei tarvinnut enää varmistella niitä niin paljon kuin aiemmilla kerroilla. Mielestäni tällä tuomarilla oli nyt kivat radat, eikä ne olleetkaan niin "kauheat" kuin muistelin. Voisin kyllä mennä uudestaakin.

Hyppyradalta otettiin kepeiltä 5 (olivat umpikulman kepit ja minun olisi pitänyt jarruttaa niille enemmän, sillä Elvis meni ensin aloituksen ohitse, mutta lähti sitten kuitenki pujottelemaan kun tajusi). Muuten ohjaus oli aika sujuvaa ja yhteistyö hyvää. Vauhtia kaipaisin edelleen meille paljon enemmän, mutta tuntuu että se on joku ikuisuusongelma. Otettiin siis 5 ajalla -1,62s ja tultiin sijalle 3.

Ensimmäiseltä agilityradalta otettiin 5, mikä tuli muistaakseeni joltakin hypyltä. Itse oli radalla ihan eksyksissä ja jos olisin ollut enemmän kartalla oltaisiin varmaan menty paremminkin. Tuloksena tuli 5 ajalla 0,00s ja sija 7. Just ja just ennätettiin maaliin, ennen kuin olisi tullut yliaikaa. Oma vika.

Toiselta agilityradalta meille sitten tuli vihdoinkin se 0 ajalla -2,96s ja tultiin sijalle 3. Tämä rata sujui kyllä edellistä paremmin. Ainut kohta, missä meinasi ongelmia tulla oli yksi putki, minkä edessä Elvis rupesi kyselemään turhan pitkään minulta. Kävikö lie koira hitaalla vai miksi, mutta kyllä se lopulta sinne sujahti ja meni hienon keinun kautta maaliin.

Tuntuu aina radalla mennessä, että "nyt me ollaan varmaan vähän nopeampia", mutta sitten kun katsoo tuloksia tai suoritusta videolta, niin tulee vähän karvas pettymys kun tajuaakin, että me ollaan melko hitaita. Minua oikeasti harmittaa se, kun tuntuu, etten vaan saa lisää sitä vauhtia, vaikka kuinka yritän. Välillä on tullut ihan sellainen olokin, että kehtaako sitä oikeasti lähteä mihinkään SM-kisoihin näillä eväillä ja sen tasoisten koirien kanssa samoille radoille.

Mutta en kyllä liiemmin tykkää Jyväskylän hallin pohjasta, kun se on mielestäni melko liukas ja minulla ei ole kunnon aksakenkiä (pitäisi ostaa, mutta kun ovat niin hemmetin kalliita). Siinä matolla ei uskalla revitellä niin kovaa, kuin esimerkiksi kesällä hietikolla. Olen tainnut liian usein liukastua noilla hallin matoilla. Meidän kontakteista pitäisi saada vielä paljon itsenäisemmät ja vieläkin enemmän varmuutta niihin. Kuitenkin eilisestä jäi sen verran hyvä maku suuhun kontaktien suhteen, että ainoaksi harmitukseksi jäi tuo vauhdinpuute. Yritän kuitenkin uskoa siihen ajatukseen, että sitä tulee kyllä jossakin vaiheessa lisää.

Käytiin eilen kisojen jälkeen Annin luona moikkaamassa Tyyneä ja Marttaa. Ne kävivät jo kyllä kisapaikallakin kannustamassa Elvistä, mutta silloin ei ennätetty kunnolla seurustella. Oli Annin luona hetken aikaa myös Hilla-tyttö, jonka Elvis on viimeeksi nähnyt pienenä pentuna. Kovasti tytöt komensivat jälleen kerran yli-innokasta hurmuri poikaa. Joskus puolen viiden aikaan iltapäivästä lähdettiin sitten kotia päin. Itse en ennättänyt kuin hetken hengähtää, kun oli lähdettävä Mesyn pikkujouluihin.

Pitäisi nyt joku päivä käydä treenaamassa Elviksen kanssa. Pääsisi samalla myös Malla tekemään vähän jotain, se kun niin kovasti tuosta agilitysta tykkää, mutta niinhän nuo on kaikki koirani tykänneet. Tänään ei olla suunniteltu mitään ihmeellistä tälle päivälle. Seuraavaksi tästä kipaistaan ulkoilemaan kauniiseen talvisäähän (kiitos eilisen lumisateen). Tässä voin myös paljastaa, että Elvis on viime päivinä ollut vähän möks, kun huomasi että mamma kaivoi taas virkkuukoukun ja langat esille. Laitan tännekin sitten myöhemmin, mitä niillä on syntynyt. Tällä hetkellä melko loppusuoralla sen suhteen ollaan, eikä Elvis tykkää yhtään. Heh!

Mutta nyt me lähdetään ulkoilemaan.

-Emmi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti