Kerralla kaikki

Tuossa sunnuntaina sattui aika ikävästi aamulenkillä. Käytiin isäni pihalla ja laskin koirani sinne irti. En tiedä miten Elvis siinä onnistui, mutta kun kotiin tultiin ja eteisessä olin riisumassa koirieni ulkovaatteita sekä muita vermeitä rupesin ihmettelemään miksi eteisen lattialla oli verta. Tutkin heti molemmat koirani ja huomasin, että Elviksen kannuskynsi oli taas revennyt. Kynsi oli lohennut niin, että vain puolet oli siitä jäljellä ja kynnen ydin näkyi. Ensin en meinannut saada sitä tyrehtymään, mutta kun otin jääpalapussin ja puristin, niin kyllähän se veren tulo lopulta loppui. Onneksi kynsi on lähtenyt nyt hienosti parantumaan. Olen puhdistellut sitä ja pitänyt ulkoillessa Elviksen jalassa sidettä, ettei kynsi pääsisi suoraan kosketuksiin lumeen tms. Alussahan jalka oli todella kipeä, sen näki jo Elviksen olemuksesta ja kyllähän sitä itsekin voi jo kuvitella miltä se tuntuu. Elvis on ollut nyt sunnuntaista asti riehumiskiellossa, enkä ole laskenut sitä ulkona irti. Sehän herraa harmittaa, kun ei mamma tai kukaan heitä sille leluja tai päästä sitä juoksemaan vapaana. Tiedän, että jos se alkaa juoksemaan ja riehumaan - kynsi aukeaa varmasti. Mitä viime kerrasta muistan, niin aika hankala parantumaan se on, jos se aukeaa aina uudestaan ja uudestaan.

Kynnellä onkin nyt varmasti tarpeeksi parantumisen aikaa, kun meillä ei ole tiedossa treenejä tai kisoja. Alussahan Elvis yritti kovasti nuolla kynttä, mutta nyt se ei siitä liiemmin enää välitä. Eiköhän se siitä. Pakko kyllä sanoa, että noista kannuskynsistä ei ole meille ollut muuta kuin harmia. Epäilen, että alun tuolle repeämiselle on antanut ne lauantaina olleet agikisat. Luulen, että kontakteilla kynnet jotenkin hankaavat ja kuluvat niin paljon, että ei ole riittänyt kuin pieni lisähankaus, niin se on revennyt kokonaan. Katalla ja Mallalla ei ole noita kynsiä lainkaan, sillä kasvattajalla vielä pentuina ollessa ne on poistettu niiltä (juurikin sen takia, etteivät vaurioidu). Nykyäänhän sitä ei enää liiemmin tehdä.

No ei se meidän epäonni pelkkään kannuskynteen jäänyt. Elvis oli tuossa päivän vähän kipeänä. Ei ruoka maistunut, vatsa kurisi, kramppasi ja eipä niiltä ilmavaivoiltakaan säästytty. Rupesin miettimään, että mahtoikohan johtua madotuksesta. Piti jättää touhu kesken. Nyt onneksi kaikki on jo parempaan päin. Käyn tänään ostamassa kaupasta lihaa ja keitän sitä niin, että saan siitä lihalientä koirille. Eiköhän me tästäkin pää pystyyn nosteta.

Mutta mitä iloisempiin asioihin tulee niin pakko taas ylistää: Elvis on kyllä ihan mahtava persoona. Olen niin onnellinen, kun minulla on tuollainen koira (unohtamatta tietysti Mallaa ja rakasta edesmennyttä Kataa). Koirani saivat Mesyltä lahjaksi pari häränluuta. Tuossa vähän aika sitten Elvis kantoi sitä luuta suussaan huoneesta toiseen, kunnes tuli minun luokse kertomaan, että haluaa käydä näyttämässä sitä myös naapureille ja ohikulkijoille. Oli minulla kyllä naurussa pitelemistä, kun käveltiin ulkona pieni lenkki ja Elvis kantaa luuta suussaan rinta pörheenä, pää pystyssä ja häntä tiukasti kaarella selän päällä. "Minun luu, kattokaas nyt. Minulla on tällainen. Oletteko kaikki kateellisia, sietääkin olla!" Itse siinä kikatan hihnan toisessa päässä minkä ennätän. Elvis on ihana! Harmi kun en tajunnut ottaa videolle. Kyllähän tuo Mallakin luusta oli kovin ylpeää neitiä. Vei sen omaan pesäänsä ja siellä hymyssä suin sitä natusteli. Malla ja Mallan aarre, hih.

"Kohta piilotan kaikki virkkuukoukut ja langat..." -Elvis

Tuossa viime päivityksessä lupasi paljastaa, mitä sellaista olen viikon aikana väkertänyt, mistä Elvis ei tykkää, mutta mamma kyllä. No minäpä virkkasin Elvikselle villapaidan. Näki kyllä ukon silmistä, miten se aneli jotakuta varastamaan mamman koukut ja langat. Seuraavaksi olisi vuorossa tehdä Mallalle samantyyppinen, mutta väriltään vaaleanpunainen-punainen. On tässä tullut muitakin ideoita mansseihin liittyen, mutta saa nähdä osaanko toteuttaa sitä. Olen ihan itseoppinut tuon virkkaamisen suhteen, joten se vaatii vielä paljon harjoittelua ja kaikkea en osaa läheskään tehdä. Enkä edes tiedä teenkö oikeinkaan, mutta kyllä sillä omalla tekemisellä jotain on aina syntynyt, niin en nyt ihan puihin ole voinut mennä. Minusta on kivaa tehdä kaikenlaista koirilleni. Pidän käsitöistä, enkä nyt tarkoita pelkästään virkkaamista, vaan ihan kaikenlaisesta itseni toteuttamisesta.

Tänään aamulenkille kun lähdettiin, niin sai taas hämmästellä sitä miten kaunis keli ulkona on. Aurinko vähän tirkisteli pilvien takaa ja muutenkin ilma oli ihanan selkeä, terävä ja kirkas. Vähän niin kuin juuri sellainen, minkälainen talvisen sään kuuluukin olla. Lunta tosin voisi olla vähän enemmän (vaikka koirat ei kyllä tykkää). Käveltiin metsäpolkua pitkin. Koirat eli ihan hajujen maailmassa. En tiedä olisiko voinut olla, että haistoivat jonkin luonnonvaraisen, sillä järven jäällä oli selvästi kävellyt joku elikko. Epäilen kettua. Tuon metsäpolun lähellä kyllä on tavattu alkusyksystä kettu, niin luulenpa hyvinkin, että se on mahdollista. Mallakin joko näki tai oletti näkevänsä jotain metsässä, kun valpastui ja jähmettyi paikoilleen kuin terrieri konsanaan.

Kohta meillä taitaa olla koirien kanssa luvassa kodin koristelua jouluksi. Hirveästi en kyllä jaksa mitään laitella, kun niitä on sitten tuskaista ottaa pois joulun mentyä. Pitäisi ottaa vielä koirista jokavuotinen jouluntoivotus -kuva. Mielessäni onkin jo eräs idea, mutta katsotaan mitä siitä tulee. Tänään lähdetään myös käymään illemmasta äitini luona, joten touhua riittää hetkeksi.

-Emmi