Apinaorkesteri

Elvis

Käytiin tänään isäni pihalla pitkästä aikaa, kun vihdoinkin portit sai laitettua kiinni ilman että tarvitsi hampaat irvessä työntää niitä. Koirat kyllä nauttii kun pääsevät olemaan irti. Erityisesti Elvis on aina todella innoissaan menossa isäni pihaan vaikka silloinkin kun olemme lenkillä. Toinen on "pikkuisen" pallohullu. En kuitenkaan uskalla heittää palloa talvisin, sillä tuon vouhakkeen kanssa saa aina varoa. Elvis on taitava poika hajottamaan tassunsa ja vaikka se vuotaisi verta, on sen silti hilluttava kuin mikäkin mielipuolinen simpanssi komentamisesta huolimatta. 

Olen oppinut niin monen haaverin kautta varomaan heittämästä palloa talvisin, mutta nähtävästi Elvis osaa teloa tassunsa ilman pallon heittämistäkin. Sen se todisti tänään riehumalla niin, että tassu aukesi. Hetken ihmetteli mistä sitä verta oikein tulee, vaikka osasin kyllä heti ensimmäisenä tutkia Elviksen käpälät. Sieltähän se lähde löytyi - haava etutassun kynnen vieressä. Onneksi se ei vuotanut paljoa ja on nyt jo melkein kunnossa. Alan kohta vakavissani pitämään Elviksellä tossuja jaloissa, kun ei se osaa yhtään varoa ja kun adrenaliini virtaa ei se edes huomaa satuttaneensa itseään. 

Toinen asia. Keväisin Elvis on ihan mahdoton. Se on täysin hajujen vallassa ja ajattelee suurinta osaa asioista vaan niillä jalkojen välissä olevilla pikkuaivoilla - palleilla. Joskus on kyllä ollut mielessä etten vaan harmaantuisi jo nuorella iällä tuon ukonretkun metkujen myötä. Tuossa parina kertana ennen agitreenejä olen juoksuttanut Elvistä kentällä irrallaan, jotta se tekisi tarpeet ennen radalle menoa (ja kun kentällä on niin paljon lunta, että hihnan kanssa joutuisi menemään penkkaan). No näillä molemmilla kerroilla minulla on sattunut olemaan mukana korvaton koira. Ai mitäsä sanoit?! Lasken Elviksen irti hihnasta, jätkä nappaa hajun nenäänsä ja lähtee sen siliän tien. Yritän siinä sitten karjua 'koira tänne perkele', mutta saan sillä Elviksen vaan vilkaisemaan taakseen kunnes matka jatkuu. Yleensä hetken päästä Elvis on mitä ilmeisimmin tuumaillut mielessään, ettei mammaa kannata nyt kauheasti ärsyttää jos haluaa mennä ottamaan agia. Näinpä olen saanut herran kytketyksi sen tultua luokseni ja loput lämmittelyt onkin sitten tehty remmissä. Ja minä hullu haluan vielä toisen uroksen ja vieläpä Elviksen jälkeläisen. Hahah! Näiden metkujen johdosta viime aikoina meillä Elvistä onkin kutsuttu nimellä Rontti. Rontti Ryökäle.

Malla

Tosiaan en tiedä mitä tuolle koiralle on tapahtunut, kun ei sitä enää pysty pitämään irti samalla tavalla kuin aikoinaan. Olen pitänyt Elvistä pennusta asti irti, jotta se tottuu siihen irtiolemiseen ja ettei se oikeasti ole niin ihme juttu olla ilman hihnaa. Nykyään pitää harkiten miettiä missä ja milloin hihnan irrottaa. Ja kaiken lisäksi kun olen varovainen toisten urosten suhteen. Elvis kun on vähän macho tyyppi. Vaan kuitenkin se on silti niin valloittavan rakas ja ihana. Koira, josta voin olla ikikiitollinen (kuten tytöistäkin).

Mutta sitten muuten meille kuuluu ihan hyvää. Koirat ovat tosin olleet vähän sekaisin kellosta päivien kirkastuessa. Itseäni on harmittanut, kun ei olla päästy vieläkään starttaamaan tämän vuoden ensimmäisiä kisoja Elviksen kanssa. Tarkoitukseni oli maksaa tässä kuussa lisenssi ja osallistua huhtikuun kisoihin, mutta eipä asiat taida mennä ihan suunnitelmien mukaan. Harmittaa kun olisi niin kovasti menohalua yrittää kisata hienoja ratoja Elviksen kanssa. Vähän olen jo itsekseni naureskellut, että kohta hankittava joku sponsori. Tai pitäisikö opettaa koirat tanssimaan pillin tahdissa kadulla almujen toivossa. Työelämään jo pikku hiljaa sitä itseään toivoisi tai sitten on opiskeltava uusi ammatti (mikä taitaa olla kaikista todennäköisempää nykypäivää katsellessa). Kohta sitä itsekin on mielipuolinen simpanssi neljän seinän sisällä. Sittenpä meillä ainakin olisi koossa oikea apinaorkesteri.