Agility puree taas!

Naisvuoren lieppeillä.

Meidän viikkoon on mahtunut paljon kaikenlaista touhua ja tekemistä. Kaikista parhainta tässä viikossa on ollut kuitenkin se, että meillä alkoi vihdoinkin agilityn ryhmätreenit. Ollaan odotettu niitä alkavaksi Elviksen kanssa kuin kuuta nousevaa. Jotenkaan ei itse ole saanut aikaiseksi mennä omatoimisesti treenaamaan ja kuitenkin vaikka saisikin mentyä, niin ei sitä yksin jaksa ratoja rakentaa. Tai ehkä jaksaa rakentaa, mutta sitten juoksemisen jälkeen ei meinaa jaksaa yksin purkaa niitä pois. Kyllä, voisihan ja pitäisihän sitä ottaa yksittäisiä juttujakin.

Olen ajatellut nyt kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja keskittyä tähän agilityyn täysillä - tai niin täysillä kuin pystyn. Tuossa aiemmin minulla oli hetki, kuin laji meinasi alkaa tursua korvista. Oikeasti mielestäni meidän viime vuosi oli melko perseestä, vaikka mahtui siihen onneksi muutamia onnistumisiakin. Mutta siinä tilanteessa kun rakastamasi laji tuntuu puurolta, niin tauko taisi olla ihan paikallaan. Nyt tuon taukoilun jälkeen alkaa huomaamaan kuinka jalat vipattaa ja meno haluja olisi päästä radalle. Kun keskiviikkona sitten koitti se hetki, että pääsi Elviksen kanssa menemään, niin ai että se tuntui hyvältä. Sitä alkoi kaipaamaan taas kisakentälle. Vielä en ole kuitenkaan saanut maksettua lisenssiä, joten kisoihin ei vielä päästä. Miten rahatilanne antaa myöten niin aikomuksena olisi alkaa taas kisaamaan pitkästä aikaa ja tavoittelemaan kohti meidän haaveita. Tuosta koirasta kun on vaikka mihin. Se on upea.

Tosiaan meidän ensimmäiset ryhmätreenit menivät todella hienosti. Oli kiva rata. Alussa oli vähän sellainen kutina, että kuinkahan tuo ukko suostuu kuuntelemaan kun varmasti sillä on kierrokset huipussaan. Vaan osoittautui kutina vääräksi ja Elvis oli täysillä messissä mukana. Se meni just sinne mihin piti ja eipä oma ohjauksenikaan saanut huonoa palautetta. Kontakteilla treenattiin taas hämy -käskyjä ja vain kerran Elvis karkasi väärään aikaan. Keppien lopussa ukko vähän hötkyili, minkä takia jouduttiin sitten muutamaan kertaan uusimaan niitä. Itse luotin koiraan ja juoksin. Olisin saanut kuulemma luottaa vielä enemmänkin ja tottahan se on. 

Ollaan otettu kovin paljon urheilun kannalta viime päivät. Ollaan käyty pitkillä lenkeillä ja koirilla on ollut tekemistä. Vaan tänään taidetaan nyt illemmasta ottaa vähän iisimmin. Se on jännä juttu miten Malla rentoutuu lenkkeillessä. Aina kun tullaan lenkiltä kotiin, sen häntä heiluu kauheaa kyytiä ja heti kun vaan tyttö pääse remmeistä niin se nappaa lelun suuhunsa ja juoksee riepottelemaan sitä. Tuossa pari päivää sitten koirilla oli aika railakkaat leikit keskenään. Malla sai hepulit kylvyn jälkeen. En tiedä mikä siinä on että suihku aiheuttaa hepulit. Liekkö tuuli kuivattaa turkin vai kuinka? Alkoi ihan naurattaa noiden painia katsellessa (harmikseni en nyt tähän sitä videota saa, mutta lisään jossakin vaiheessa jos pystyn). Elvis kyllä tarvitsee leikkikaveria. Se on ihan onnessaan aina jos Malla innostuu sen kanssa leikkimään. Nyt kun Kataa ei enää ole niin Elvis on aika yksinäinen tietyllä tavalla. Kata oli Elvikselle vähän niin kuin äidinkorvike, se oli ystävä jonka kylkeä vasten sai painautua tai vaikka laskea pään toista vasten. Malla ei voi sietää sellaista läheisyyttä toiselta koiralta vaan tarvitsee omaa tilaa. Malla on vähän niin kuin tuulella käyvä. Sen vuoksi se välillä lomaileekin äitini luona.

Elviksellä on nyt viikon ajan ollut ruokavaihdos käynnissä. Syy ruoan vaihtamiseen on närästys. Jotenkin tuntuu kauhean vaikealta tuo närästys koiran ruokinta. Koirani ovat aina syöneet raksuja ja Elvikselle olen niitä joutunut turvottamaan siinä toivossa, että sulaisivat nopeammin vatsassa. Luulen kuitenkin, että syy tuohon närästykseen oli tuo edellinen ruoka - Brit Care. Rupesin selailemaan ja pohtimaan tarkemmin ainesosia mitkä kyseinen ruoka sisältää ja jotenkin silmiini jumittui sana panimohiiva. Hiivahan saattaa närästää ihmisiäkin, niin tuumasin, että mitä jos se on tuo hiiva joka Elvistäkin närästää. Ruoka johonka päädyin vaihtamaan on Pure Naturalin Grain free Turkey. Siinä ei ole viljoja, ei maissia eikä tuota panimohiivaa. Toistaiseksi on vaikuttanut hyvältä ja mielestäni oireet ovat alkaneet vähän helpottaa. En kuitenkaan uskalla sanoa mitään ellen koputa puuta. Noiden nappuloiden lisänä olen keittänyt jauhettua kalkkunan lihaa höysteeksi. Rahulan Rehusta sitä tuntuu saavan halvemmalla, joten sieltä olen ostanut sitä aina pakastimeen muovikassillisen verran. Hyvä aina ottaa sieltä lihakuutioita kattilaan kiehumaan. Mutta pitää katsella ja testata mikä Elvikselle kävisi. 

Enempää en malta nyt tällä kertaa runoilla enkä kerkeäkään, kun pitää juosta telkkarin ääreen. Kirjoittelen taas kun on aikaa ja aihetta löytyy. 

Ensimmäinen auringonpalvoja asemissaan! Tule kevät, tule.