| Kata, 2015. Lyijykynä. |
Ihanaa, kun vihdoinkin alkaa näyttämään ja tuntumaan siltä, että kevät tekee tosiaan tuloaan. Itsestäkin olo tuntuu paljon iloisemmalta ja koiratkin nauttii kovasti ulkoilusta (varsinkin kun ei tarvi kohta laittaa enää nuttuja niskaan). Kovasti jo vahtaavat sisälläkin hyviä auringonottopaikkoja. Vielä niitä ei kyllä ole hirveästi ilmaantunut, mutta kyllä ne sieltä vielä tulevat. Ei olla kauheasti nyt mitään ihmeellisyyksiä touhuttu viimeaikoina. Eli semmoista perushuttua.
Eilen vietettiin ystävänpäivää ja sen ansiosta Malla ja Elviskin vähän lähentyivät. Kuitenkin hetken päästä Malla havahtuikin, että 'Ei saakeli, mitä miä oikein teen' ja vähän urisi Elvikselle. Välillä oikein iloisesti ovat leikkiä lyöneet, mutta eipä tuo Malla kauheasti Elviksestä tai muista koirista (paitsi Onnista) välitä. Käytiin eilen myös Juuson ja Ennin luona vierailulla. Koirilla oli ilo ylimmillään, kun taisivat ikävöidä niin paljon. Hännät huiskivat, naamat virnuilivat ja jalat jostakin kumman syystä laittoi huntat pomppimaan kuin pingispallot. Kissat elivät jossakin omilla pedeillään ihan omaa elämäänsä, eikä niitä oikein nähty.
Laitoin hetki sitten sähköpostilla kyselyä maaliskuun tokokokeesta ja heti kun vastausta tulee, niin kyllä lähtee ilmokin. Sen jälkeen ei muuta kuin treenilöimään. Jos vaikka seuraamista, maahanmenoa ja paikkamakuuta treenattaisiin. Olisi kyllä kiva jo saada tuo paikkamakuu kuntoon, mutta se on vaan Elviksen mielestä niin tylsää isolla T:llä.
Tänään oli harjauspäiväkin Elviksellä, kun tuota karvaa lähti melko törkeesti. Rakastan kyllä tuota Elviksen turkkia, kun se on sen verran paksu ja karvakin on pitkää. Sen takiahan tuota lähteekin jonkin verran. Mallaa harjasin vähän myös, mutta eipä tuosta neitokaisesta kauheasti mitään irti lähde, kun turkki on puolestaan ohutta ja lyhyttä. Kuitenkin Mallan turkki on parantunut huomattavasti siitä, mitä se joskus oli. Ei ole niin kalju kaula läheskään, kuin vuosia sitten. Tietysti rinnassa ja pyllyssä on aika harva karva vielä.
Kohta meillä on suunnitelmissa lähteä käymään löytöeläintalolla pikavisiitillä, kun siellä on ystävänpäivän vastaanotto ja sen jälkeen lähdetään moikkamaan äitiä. Meillä oli tarkoitus huomenna käydä moikkaamassa myös Annia ja Minniä, mutta se homma peruuntuikin. Joku muu päivä sitten. Kaisa ilmoitti myös viikko sitten, että Onni on lähiaikoina tulossa hoitoon Mikkeliin. Siitä uutisesta kyllä Elvis ja Malla tykkää kympillä. Pääsevät taas lenkkeilemään ja ehkä leikkimäänkin yhdessä (tai ainakin pojat leikkivät).
Leippoisaa sunnuntaita kaikille!
-Emmi


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti