Tuossa käytiin Mallan kanssa lääkärissä viime perjantaina, kun halusin tutkia mistä ne aiemmin mainitsemani oireilut (mm. vuoto) johtuivat. Mallaa tutkittiin ja tunnusteltiin, verikokeetkin otettiin. Vatsassa ei tunnusteltaessa tuntunut mitään ylimääräistä eikä aristustakaan ollut. Pienessä verikuvassa sitten näkyi, että valkosoluarvo oli melko alhainen. Veret lähetettiin Saksaan ja niistä katsottiin mm. maksa-, haima-, kilpirauhasarvot ja muutamat muut elinarvot. Ei onneksi tarvinnut kauaa tuloksia odotella, kun maanantaina lääkäri oli ne sähköpostiin laittanut. Tuloksissa näkyi, että Mallan maksan veriarvot olivat koholla, mutta muut arvot olivat hyvät. Lääkäri kehoitti varaamaan aikaa jatkotutkimukseen. Kyllä siinä rupesi jo pelottamaan, että mitä nyt oikein tapahtuu ja mistä ihmeestä se voi johtua. Mallahan ei ole ollut mitään oireita (kuten liika juominen, liika virtsaamistarve, ruokahaluttomuus, oksentelu tms.), mitkä viittaisi noiden arvojen nousuun. Sitten illemmasta tuppasi itkukin jo tulemaan, kun Kata muistui mieleeni ja oli kauhea pelko, jos menetän Mallankin. Kauhea ahdistus ja pelko, minkä takia näin taas lohduttomia unia Katasta. Niin kova ikävä.
Aamulla sitten soitin heti eläinlääkäriin ja varasin Mallalle ajan jatkotutkimukseen. Päästiinkin jo heti tänään käymään siellä. Lääkäri ultrasi Mallan vatsan ja tähysti peräpään. Suuren suuri kivi vierähti pois sydämeltä, kun ultrassa ei näkynyt mitään ylinmääräistä löydöstä. Diagnoosina lääkäri sanoi, että todennäköisesti Mallan vuoto on ollut pissaa eli virtsankarkailua, mikä johtuu kylmettymisestä (joita itsekin epäilin). Mehän ei ihan kauhean pitkiä aikoja ulkona olla oltu, jos kauhean kylmiä ilmoja on ollut tai muutenkaan en koskaan talvisin istuta koiriani ulkona, mutta luulen, että kylmettymiseen syynä on se kun Malla pissaa todella lähellä maata ja joskus lumihangessa. Maksan arvojen nousu voi viitata esim. ruuansulatuskanavan ärsytykseen tai rasitukseen/stressiin. Mallaa tulee nyt tarkkailla ja viedä 1-3 kk päästä verinäytekontrolliin. Tällä hetkellä Malla syö Pure Naturalin light -versiota, jonka aion nyt lääkärin suosituksesta vaihtaa vähemmän kuitupitoiseen/paremmin imeytyvään ruokaan. Täytyy sitten vaan taas olla aika kärppänä noiden annosten suhteen, ettei Malla pääse lihoamaan. Että olo voikin olla helpottunut. Elviksen tassukin on hienosti parantumaan päin.
Muita kuulumisia sitten. Näin pienellä varauksella voisin sanoa, että minulla taitaa olla nyt ensikesän SM-kisojen kyyti sekä mahdollinen majoitus hanskassa. Vielä kovin pohdin sitä pitäisikö minun ottaa myös Malla mukaan, kun en haluaisi sitä kotiin jättää. Luulen kuitenkin, että loppujen lopuksi varmaan sen parempi olisi kotona olla kuin siellä vilskeessä stressata. Ja joudunhan minä kuitenkin paneutumaan Elvikseen ja sen suorituksiin jonkin verran, ettei vaan Malla jäisi sitten vähemmälle huomiolle sen takia.
Lauantaina nähdään taas Kaisaa lenkkeilyn merkeissä. Harmitus vaan, kun Onni ei ole enää Kaisalla hoidossa. Elviksellä ja Mallalla kun taitaa olla sitä koiruutta kova ikävä. Aina kun ollaan kävelty niiden kodin ohi, niin hirveä veto on alkanut talon suuntaan, kun haluaisi päästä leikkimään kaverin kanssa. Ehkäpä toivottavasti pian taas Onni tulee hoitoon.
Pitäisi varmaan käydä taas treenaamassa (ainakin tokoa), mutta ei vaan ole saanut aikaiseksi kun on ollut niin paljon muuta mietittävää. Kuun lopussa olisi viimeinen ilmoittautuminen tuohon helmikuun tokokokeeseenkin. Varmaan sinne mentävä taas katsomaan mihin rahkeet riittävät, kun niin kovasti tekee mieli kisata. Elviksen katsekontaktit ovat olleet ihanan hienot nyt muutamilla kerroilla, kun vähän olen sen kanssa kotona jotain ottanut.
Nyt puolestaan taidetaan koirien kanssa lähteä ulkosalle ja sen jälkeen koirilla onkin murkinan aika. Pitäisi varmaan jatkaa sitä kaverini koiran villapaidan tekoa ja kohtahan se on valmiskin. Sitten puuttuu enää vaan se jännittävin osuus - sovittaminen.
Piirsin tuossa vähän aikaa sitten koiristani lyijykynä -piirroksen. Harvoin nykyään enää kyniä tullut käyteltyä, kun olen ollut niin rakastunut tuohon piirtoalustaan. Koneella on jotenkin niin paljon parempi sekä helpompi piirtää kuin käsin. Vielä pitäisi kovin harjoitella tuota käsinpiirtämistä, vaikka kyllä siitä teoksesta tähän mennessä parhain omin käsin piirtämä "muotokuva" tuli.
-Emmi
-Emmi

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti