tiistai 20. tammikuuta 2015

Kuulumisia

Käytiin lauantaina pitkällä lenkillä Kaisan kanssa. Koirat olivat taas kovin innoissaan näkemisestä, mutta osakseen varmaan harmissaan kun Onni ei ollutkaan mukana. Kaikkiaan käveltiin päälle kaksi tuntia ja hitto, että oli työlästä pysyä pystysssä. Ajottain oli kaupunki niin pihtaillut hiekoituksen kanssa. Ehjin nahoin päästiin kuitenkin takaisin kotiin ja vieläpä kaatumatta kertaakaan. Tietysti muutaman kerran tuli "luisteltua" eteen ja taakse. Kotiin kun päästiin, niin koirat olivat ihan reporankoja.

"Hui, ollaanpa me korkealla. Täältähän näkyy kauas!"
Sunnuntaina käytiin aamulla myös pitkällä lenkillä. Ensin kierreltiin vanhoja polkuja (missä aikoinaan tuli jonkun verran käveltyä Katan ja Mallan kanssa, voi niitä muistoja kultaisia), sitten käveltiin Naisvuorelle katsomaan näkymiä ja sieltä sitten keskustan kautta kotia. Ihana keli oli kyllä lenkkeillä. Kotiin kun tultiin niin lepäiltiin hetken aikaa, kunnes sitten illalla lähdettiin kyläilemään Juuson ja Ennin luokse. Elvis oli nyt paljon rennompi niiden kissojen suhteen, eikä se enää niin paljoa niitä vahtaillut. Kissat vaan eivät oikein arvosta koiria. Maisa kyllä on kovin utelias, mutta ei sitten kuitenkaan uskalla. Masa yleensä vaan kököttää hiljaa paikoillaan ja pysyy mahdollisimman kaukana koirista. Malla otti rennosti eikä välittänyt kattimuksista ja tietysti tyttö myös säikytteli minua. Huomasin, että Mallalla oli ilmeisesti nestehukkaa, kun niskanahka jäi vähän törröttämään ja muutenkin Malla tuntui käytökseltään vaisulta. Vähän se joi vettä, kun tarjosi. Kuitenkin kun kotiin tultiin, niin Malla oli taas normaali. Heti vaatteista ja remmeistä päästyään, juoksi lelun luokse ja rupesi sillä leikkimään. Taisi olla onnellinen, kun pääsi takaisin kotiin. Varmaan Malla oli väsynyt noista lenkeistäkin, kun eihän se enää mikään kovin nuori koira ole. Iltaruoan kanssa laitoin kuitenkin vettä enemmän, kuin normaalisti, että saisi sitä nestettä.

"Sentään aurinko paistaa..."
Nyt Malla on kuitenkin kaikki ollut hyvin. Eilen aloitin sekoittelemaan uutta ja vanhaa ruokaa keskenään. Toivottavasti se ruoan muutos nyt auttaisi niihin Mallan vaivoihin. Muuten Malla on oikein pirteä vanha neiti. Eilen ja tänään ollaan otettu lenkkeilyn suhteen vähän rauhallisemmin. Taas vaan alkaa tulemaan noita inhottavan kylmiä pakkasia, ettei ulkona viitsi ihan älyttömän pitkää edes ollakaan. Tänään aamulla käytiin tekemässä pieni metsälenkki. Koirat arvosti kaikkea muuta, paitsi mamman laittamia myssyjä. Ne olivat kuulemma ihan typerät. Korjailen vähän noita myssyjä ja pujotan niihin kiristysnauhan, kun nuo omat koirani olivat ainakin sen verran taitavia, että saivat myssyn valumaan pois korvien päältä.

"Heitäkkö nää mulle tätä lelua, pliis..."
Ensiviikolla pitäisi ilmoittautua noihin tokokokeisiin. Käytiin koirien kanssa treenailemassa eilen aamulla tokon ja agilityn merkeissä. Ensin otin Elviksen kanssa pientä radanpätkään ja kontakteja. Voi vitsit Elvis kulki taas niin maan hienosti taukoilun jälkeen. Kun vaan pääsisi kisaamaan sen kanssa, mutta ne karkelot odottavat meitä todennäköisesti vasta maaliskuussa. Silloin olisi kisat Jyväskylässä. Helmikuussa, maaliskuussa ja huhtikuussa olisi tarkoitus mennä tokokokeisiin, kun kerta täällä Mikkelissä ne pidetään. Palaten taas treeneihin. Elviksen aksailun jälkeen nappasi Mallan autosta. Oli tyttö kyllä ihan ikionnellinen, kun pääsi taas radalle kirmaamaan. Teki hienot kepit ja kontaktit. Irtoamiset ovat Mallan kanssa vielä kehnoja, mutta niinpä ne ovat aina vähän olleetkin. Treenillähän sitä saisi paremmaksi. Otin myös Mallan kanssa tottisliikkeitä, eli tehtiin melkein kaikki ALO-luokan liikkeet lävitse. Olen miettinyt, että hitsit kun en ole Mallan kanssa virallisia kokeita koskaan korkannut, kun sehän on oikeasti tosi hyvä. Ainut vaan, että on vähän arka ja saattaa säikähtää helposti. Silloin on yleensä mennyt ihan lukkoon ja lyönyt hanskat tiskiin. Minä vaan fanitan niin kybällä Mallan maahanmenoa! Voi kunpa Elviskin osaisi tehdä sen samalla statsilla... olisi kyllä upeeta. Kun otin Elviksen kanssa tokoa, niin jätin Mallan tarkoituksella häiriökoiraksi kitisemään sivummalle. Tuli huomattua, että oli ihan tarpeellista häiriötä, sillä Elvis reagoi siihen jonkin verran. Tehtiin kuitenkin hienosti kaikki ALO-luokan liikkeet. Muutamia hiomisia toki vielä tarvitaan, mutta hyvä mieli kaiken kaikkiaan jäi.

Minua jonkin verran jännittää nuo helmikuun tokokokeet, että mahtaakohan sinä päivänä olla kuinka paljon pakkasta. Sisällä, lämpimässä hallissahan nuo kokeet ovat, mutta vaikuttaa se silti meidän suoritukseen jonkin verran. Pitää koittaa ensiviikolla tiirailla vähän ennusteita sille viikolle ennen kuin laitan ilmoa menemään. 

-Emmi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti