torstai 20. marraskuuta 2014

Pienet peltohiiret pellolla

Käytiin tänään aamulla taas treenaamassa koirien kanssa. Kentälle oli pysähtynyt koirapartion poliisit jaloittelemaan koiransa kanssa. Kun aukaisin takakonttia, huikkasin Mallalle, että nyt pitää olla nätisti, ettei poliisit vie putkaan. Nätistihän nuo molemmat sitten olivatkin. Oikein kuulolla olevia koirakansalaisia.

Mentiin ensimmäisenä juoksentelemaan pellolle. Olin ottanut pitkästä aikaa kameran mukaan treeneihin, kun ajatuksissani oli ottaa uusia kuvia koirista. Kyllähän niitä jonkin näköisiä tuli otettuakin, vaikka en kyllä noista kahdesta oikein koskaan saa mitään leikkimiskuvia, sillä Malla on aika huono leikkimään toisten koirien kanssa. Oli tuttu tai tuntematon. Välillä olen miettinyt, kun Malla on aika arka ja joissakin tilanteissa pelokas, ettei se uskalla sen takia leikkiä kenenkään kanssa. Luulen, että se pelkää alakynteen joutumista tai sitä, että sen täytyy puolustaa itseään toisilta. Ihmisten kanssa Malla kyllä tykkää leikkiä.

Ulkona oli melko kylmä ilma, kun meinasi näpit jäätyä. Elvis ja Mallakaan ei kyllä kovin innoissaan tuosta kylmyydestä ole. Olen viime aikoina miettinyt, että haluaisin noille kahdelle kunnon toppahaalarit. Minusta nuo eläinkaupasta ostetut takit eivät suojaa tarpeeksi kylmyydeltä varsinkaan noin lyhytkarvaisia koiria kuin omani ovat. Usein sitä joutuu laittamaan manttelin alle fleecehaalaria. Kun vaikka itse osaisi tehdä ne toppahaalarit, niin saisi niistä täysin sellaiset kuin itse haluaisi. Olen jo vähän visioinutkin niitä, että millaiset tekisin. Pitää varmaan tosissaan pohtia, josko sitä tekisikin itse ne haalarit, kuhan vaan löytää sopivat / ei liian hintavat materiaalit. Tuosta tulikin mieleen, että olen visioinut myös uudenmalliset koirantossutkin, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi kokeilla kyseisen idean toimivuutta. Ehkä joskus.

Mutta sitten treeneistä! Otettiin alkuun Elviksen kanssa taas ALO-luokan tokoliikkeitä läpi. Paikkamakuuta en tehnyt ollenkaan, sillä ulkona ja hallissa oli liian kylmä sen tekemiseen. Ettei vaan Elvikselle jää huonoa makua suuhun. Sen sijaan treenattiin seuraamista, liikkeestä seisomista ja vähän liikkeestä maahanmenoakin, luoksetuloa ja hyppyestettä. Ensinäkin hyppyeste sujuu todella hienosti, luoksetulot olivat oikein vauhdikkaita ja liikkeestä seisomisessa en havainnut myöskään ongelmia. Seuraamiset menivät mielestäni jo vähän paremmin kuin aiemmilla kerroilla. Tehtiin lyhyitä pätkiä, välillä etupalkkaa ja välillä takapalkkaa. Liikkeestä maahanmenoja sekä sivulla maahanmenoja tehtiin sopivassa määrin, osa melkein jo mallikkaita ja osa aika surkeita.

Loppuun tehtiin kokeenomaisesti ilman palkkaa seuraamiset, liikkeestä jäävät, luoksetulo ja hyppyeste. Kyllä oli oikein tyytyväinen olo tuohon pikkuiseen ärriin ja edelleen hyvällä mielellä ollaan menossa kokeeseen. Yritän nyt kovasti tsempata itseäni sekä Elvistä ja luottaa meihin, niin ehkä me sitten onnistutaan. Otettiin hallilla myös pientä agitreeniä tokoilun päätteeksi. Treenattiin kontakteja ja keppejä. Aloitettiin harjoittelemaan etupalkalla itsenäisiä kontakteja (niitä olisi pitänyt jo kauan sitten ottaa enemmän, mutta tästä viisaampina eteenpäin).

Myös Malla pääsi treenailemaan agilitya ja voi että, kun meinasi pikkuinen tyttö repiä pelihousunsa onnesta. Malla hyöri hallissa miun jaloissa kuin mikäkin hyrrä. Vaikea välillä uskoa, että Malla on jo 9-vuotias! Tehtiin kepit ja muutamat kontaktit. Palkaksi Malla sai Fubba-Nallen, jota se puistelikin mielipuolisesti onnessaan.

Muuten tästä päivästä taitaakin tulla sittenkin hiljaisempi, kun ei nähdäkään tänään Onnia ja Kaisaa. Alustavasti ollaan sovittu uudet treffit lauantaille, mutta katsotaan nyt. Aion kyllä keskittyä noihin tokokokeisiin mahdollisimman täysillä nämä viimeiset päivät vielä. Elvis on oikeasti aika taitava tyyppi, kunhan se itsekin muistaisi sen aina. Manssin kanssa tokoilu ei välillä hirveän helppoa ole. Joskus on itsellänikin tullut tunne, että näinköhän lyötävä hanskat tiskiin, mutta sinnikkäällä treenauksella ja iloisilla onnistumisilla sitä jaksaa jatkaa vaikka kuinka kauan. Ihmisenä olen usein aika periksiantamaton, vaikkakaan en kyllä omista kovin hyvää kärsivällisyyttä. Menetän usein myös hermoni aika helposti, mikä ei kauhean suotavaa ole terrierin kanssa treenatessa. Itseäni yleensä auttaa se, että pidän pienen tauon ja yritän hetken päästä uudestaan. Sitten kun sinnikäs yritys onnistuu ja tuottaa tulosta, niin se ilo on kyllä aina ansaittu.

-Emmi

Heidän Ylhäisyytensä Elvis ja Malla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti