![]() |
| Hurja rottakoira ja sen saalis |
No hyvää kuuluu! Meidän treenit on menneet kyllä hienosti näinä kahtena päivänä, niin agilityssa kuin tokossakin. Maanantaina treenailtiin agilityssa hyppytekniikkaa viiden esteen verran. Elvis hahmotti hyvin esteiden korkeuden, mutta välillä oli pientä hiomisen varaa esteiden etäisyyksien arvioinnissa. Nimittäin alussa, kun esteet olivat viiden kengänmitan päässä toisistaan, Elvis hyppäsi kaksi viimeistä estettä yhtä aikaa. Että kyllä tuolla pojalla on pitkät loikat! Pitää treenata lisää, kun seuraavan kerran omatoimisesti käydään treeniä ottamassa.
Tänään käytiin tokotreeneissä. Pakko sanoa, että oli kyllä tosiaan hyvänmielen treenit! Maahanmenot olivat edelleen Elvikselle aika kankeita ja paikkamakuu otettiin lyhyenä, mutta muuten kun treenattiin, niin voi miten hienot katsekontaktit Elviksellä oli! Pidin Elviksen melkeinpä kokoajan kiireisenä, eikä se kerennyt paljoa tylsyyttä kitistä. Otettiin tänään treeneissä merkkiä, liikkeelle lähtöjä (ja kontaktia) sekä loppuun oikein iloinen / vauhdikas luoksetulo. Merkkiä treenatessa Elvis kyseli välillä minulta taas aika paljon, mutta osakseen se varmaan johtui myös siitä, että sillä on niin hirveä kiire saada pallo palkaksi. Oi vitsi, miten sen silmät kiiluu onnesta, kun se saa vinkupalloa nutustella ja jyystää suussaan. Voisi sanoa, että tänään oli motivaatio ja vire kohdillaan. Kunpa saisin sille samat energiat kokeeseenkin.
Pohdin josko yrittäisin seuraavan kerran Elviksellä paikkamakuuta niin, että jätän pallon meidän väliin. Se ainakin auttaa siihen, ettei Elvis kitise makuulla ollessaan, mutta siitä en ole varma auttaako se levottomuuteen ja paikalla pysymiseen. Mutta kokeilemallahan se selviää.
Opeteltiin Elviksen kanssa eilen uutta temppua tai tavallaan se on vanha temppu, joka on jäänyt keskeneräiseksi päihin muhimaan. Eilen saatiin temppuun jo otetta. Opetan siis Elvistä siivoamaan leluja takaisin lelukoppaan. Katsotaan josko jossakin vaiheessa siitä videota saisi otettua, kunhan vaan saadaan vielä lisää varmuutta tempun suoritukseen. Ollaan muutamia päiviä treenattu myös yhtä toista, hiukan vaativampaa temppua - nimittäin käskystä aivastamista. Muutamia kertoja ollaan saatu onnistumaan, mutta kyllä se vaan niin hankalaa on opettaa, että tarvitaan vielä monen monta toistoa. Sitten jos ja kun se onnistuu, niin ei kyllä ole riemulla rajaa.
Nämä kuulumiset taisivat nyt jäädä näin lyhkäisiksi, sillä nyt taitaa olla aika kaapata rakkaat ärrit kainaloon ja valua peiton alle.
Se piti vielä laittaa, että Mallan yökyläily Juuson ja Ennin luona meni hienosti. Tyttö oli tosi tyytyväinen, kun sai olla "prinsessa silkkityynyllä". Elvis puolestaan kotona kaipasi selkeästi Mallaa. Voin vain kuvitella kuinka ikävä Elviksellä(kin) on Kataa. Ne kun nukkuivat aina toisissaan kiinni, leikkivät ja pusuttelivat toisiaan. Mallasta ei oikein ole Katan tilalle, kun se ei hirveästi Elviksestä välitä. Silloin tällöin saattavat hetken nujuta, mutta ne leikit loppuu yleensä lyhyeen, kun Mallalta palaa pinna. Toisin sanoen Elvis on kyllä aika laumassa eläjä. Ehkä tässä ajan myötä jossakin vaiheessa Elvikselle siunautuu vielä uusi ystävä, jonka kanssa temuta niin, että tanner tömisee.
-Emmi

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti