Lumet tuli maahan, kun tokokokeisiin piti lähteä. Onneksi se ei kuitenkaan meitä erityisemmin haitannut, vaikka aamulla aikaa söikin vähän putsata lumet auton päältä. Itselläni on koko päivän ollut ihan hyvä fiilis eikä ole edes kauheasti jännittänytkään, mutta Elvis tais olla toista mieltä. Ei nuo kokeet siis menneet ihan niin kuin Strömsössä, mutta ei ne kyllä nyt mahdottoman surkeastikaan menneet, sillä saatiin kuitenkin tulos. Paremminkin ne olisi kuitenkin voineet mennä. Jotenkaan Elviksellä ei tänään ollut tarpeeksi motivaatiota tekemiseen ja se eleli hallissakin vähän väliä ihan joidenkin omien hajujen maailmassa. Alussa kun odoteltiin kokeiden alkamista, niin Elvis oli rauhallinen niin kuin kuuluikin. Siitä nostin peukkua Elvikselle. Kehätarkastus sujui mielestäni ihan ok, vaikka hitusen tuomaria vierastikin.
Tuomarina toimi Tommi Varis. Mielestäni oli oikein mukava ja huumorintajuinen tuomari. Käsitteli Elvistä hyvin ja taisi jotekin olla muutenkin perillä rodusta. Todella positiivinen kuva kyllä hänestä jäi ja kyllä menisin toistamiseen hänen arvosteltavaksi sekä suosittelen muillekin. Mielestäni ei ollut tiukka pisteytyksessä, mutta kyllä töitä piti tehdä hyvien arvosanojen saamiseksi (ja niin sen pitääkin olla).
1. Luoksepäästävyys
Arvosana: 10
Kerroin: 1
Pisteet yht.: 10
Luoksepäästävyys meni kyllä odotettua paremmin. Aiemmin kun Elvis on vähän vierastanut miehiä, niin tuli kyllä huomattua, että tässä liikkeessä sillä ei ainakaan ole ongelmia miehien kosketuksesta. Kiltisti Elvis antoi tuomarin koskettaa ja silittää rinnasta sekä leuan alta.
2. Paikalla makaaminen
Arvosana: 0
Kerroin: 3
Pisteet yht.: 0
Paikkamakuu menikin ihan plörinäksi. Liike meni nollille jo heti ensikättelyssä, kun jouduin 3 käskyn annettuani ohjastamaan Elviksen maahan. Ei muuten meinannu silläkään tavoin siihen käydä, vaikka perusasennossa ihan omatoimisesti yritti sitä tarjota. Kuitenkin sitten kun sen oikea aika tuli, ei voinut mennä. Meidän paikalla oli Elviksen mielestä joku ihan älyttömän hyvä haju, kun se vängen väkisin painoi naamaansa mattoa vasten. No joo, jätin koiran ja varmaan kului vajaa puoli minuuttia, kun Elvis päättikin nousta ylös ja seurata sitä hajua, mikä matossa oli. Siinä vaiheessa tuomari pyysi kytkemään koiran rauhallisesti ja palaamaan sen kanssa riviin.
3. Seuraaminen kytkettynä
Arvosana: 7
Kerroin: 2
Pisteet yht.: 14
Sivulletulosta ei meinannut tulla mitään, mutta sain kuitenkin kontaktin koiraan. Ajottain oli hyviä pätkiä ja ajottain huonoja. En kauheasti seurannut mitä Elvis milloinkin teki, mutta taisi sen naama välillä matossa kiinni olla. Välillä oikeastaan melko laiskasti kulki mukana.
4. Seuraaminen taluttimetta
Arvosana: 6
Kerroin: 4
Pisteet yht.: 24
Sivulletulossa oli taas kontakti hakusessa, vaikka normaalisti siinä ei ole ollut ongelmia. Seuraaminen oli välillä, pienissä pätkissä, sujuvaa ja aika ok, mutta tuppasi taas välillä laahustamaan. Nenä taisi käydä maassakin. Täyskäännöksessä huomasin Elviksen olevan jäljessä, vaikka tuli se kuitenkin siitä suht ok:sti sivulle. Olisi voinut paremminkin mennä.
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä
Arvosana: 0
Kerroin: 2
Pisteet yht.:0
Joo, koiraa ei kiinnostanut ei. Seuraamaan lähti hienosti ja pysähtyi käskystä, mutta ei mennyt maahan vaan jäi seistä nököttämään paikoilleen. Viime kertaisissa treeneissä Elvis kyllä teki liikkeen melko hyvin, vaikka ainahan maahanmeno on sille ns. vaikeaa ja vastenmielistä ollutkin.
6. Luoksetulo
Arvosana: 8
Kerroin: 3
Pisteet yht.: 24
Hyvin tuli sivulle ja jäi paikoilleen odottamaan. Tuli heti ensimmäisestä käskystä, mutta aika vinosti sivulle. Vauhtia olisi voinut olla enemmänkin, kun sitä oikeasti kyllä löytyy jos Elvis vaan haluaa.
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä
Arvosana: 8,5
Kerroin: 2
Pisteet yht.: 17
Tämä liike sujui mielestäni hyvin. Elvis seurasi sivulla kuuliaasti ja pysähtyi ensimmäisestä käskystä. Seisoi paikoillaan hievahtamatta, kun palasin takaisin sivulle ja istuutui ensimmäisestä käskystä. Peukkua Elvikselle.
8. Estehyppy
Arvosana: 9
Kerroin: 2
Pisteet yht.: 18
Meidän varmin ja mieluisin liike. Sujui hyvin ja tyytyväinen olin suoritukseen. Etäisyyttä otettiin ehkä noin 2-3 askelta esteestä. Elvis teki kaiken ensimmäisellä käskyllä hienosti kuin konkari ja jäi seisomaan myös yllättävän suoraan esteen taakse.
9. Kokonaisvaikutus
Arvosana: 7
Kerroin: 1
Pisteet yht.: 7
Kokonaisuuten odotin kyllä kieltämättä parempaa suoritusta ja enemmän kontaktia Elvikseltä, mutta ei aina voi onnistua. Joskus on vaan koirillakin laiskempia ja huonompia päiviä. Välillä kyllä tuli tunne taas, että voi luoja lyönkö hanskat tiskiin kisaamisten osalta, mutta ehkä se kolmas kerta toden sanoo. Vähemmän olisi Elvis voinut noiden hajujen perään olla. En yhtään tiedä mitä se oikein haistoi, mutta kyllä oli mieluinen haju kuitenkin, kun sen välillä ihan väkisin painoi naamaa mattoon. Tuomari vitsaili, että näinköhän Elvis on vainunnut hiiret (kuulemma MAH:in hallissa on joskus ollut hiiriä). Kuulin myös kun yksi kisatoveri mainitsi, että hänellä on kotonaan juoksuinen narttu. Mietin olisiko voinut hänen kisakoirassaan olla jotain erikoisia hajuja tästä nartusta jäänyt, mitä Elvis ei kestänyt. En tiedä.
Välillä oli aika pettynyt näihin kokeisiin meidän osalta, mutta eiköhän se ole kuitenkin nostettava pää pystyyn ja toivottava jos seuraavat kokeet olisivat suotuisammat. Saatiin tänään kuitenkin III-tulos ja kaikkiaan pisteet olivat yhteensä 114p. Sijoituksena 8/8.
Tänään varmaan käydään lenkkeilemässä vielä Kaisan ja Onnin kanssa. Sen jälkeen Malla taitaa lähteä hoitoon Juuson ja Ennin luokse, kun ne sitä sinne pyysivät. Mietin, että mitenköhän Mallasta raaskii edes yhdeksi yöksi luopua, kun Katan jälkeen on tullut vähän sellainen fiilis, että pidettävä kaikki koirat tiiviisti lähellä. Kai se taitaa olla sitäkin, kun tuntuu, että palanen puuttuisi. Mutta onhan se Mallalle ihan kivaa päästä olemaan myös muiden kivojen ihmisten kanssa, kun se Juusosta ja Ennistä niin kovasti tykkää.
-Emmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti