Kovasti alkaa ajottain jännittämään, kun huomaan, että kohta on oikeasti jo sunnuntai ja meidän ensimmäiset tokokokeet. Näin viime yönä untakin jo siitä, että oltiin Elviksen kanssa tokokokeissa. Unessa ne ei vaan menneet niin hyvin, vaikka oli se kyllä muutenkin hyvin sekava uni. Odotan kovasti niitä kokeita, sillä haluan nähdä kuinka Elvis käyttäytyy siinä tilanteessa, mutta toisaalta välillä taas tulee ihan sellainen fiilis, että mitä meninkään tekemään. Pelottaa. Mutta oikeasti ei sitä koskaan voi tietää, ellei kokeile. Kokemusta tulee vaan tekemisen myötä. Tuntuu vaan, että se on helpommin sanottu kuin tehty.
Meidän tavoitteet sunnuntaille alkaa selkeytymään pikku hiljaa. Lähtökohtana meillä Elviksen kanssa on se, että tyyppi kuuntelisi ja keskittyisi suorituksen tekemiseen. Että Elvis yrittäisi parhaansa. Yksi pelon aiheuttaja niistä monista on se, että jos Elvis laittaisi kokeessa ihan ränttäliksi, että uskallanko mennä myöhemmin kokeisiin enää uudestaan. Sen vuoksi toivon myös onnistumista. Ensimmäiset kokeethan ne ovat ja niissä oikeasti voi mennä ihan miten vaan. Vähän niin kuin meidän ensimmäiset agilitykisat. Sieltä me hyllyjen jälkeen kuitenkin noustiin tuloksia tekemään ja nyt ollaan jo 3-luokassa menossa ensikesänä SM-kisoihin. Vaan jännittää silti vieläkin ennen radalle menoa.
Mutta onhan toko ihan erilainen laji kuin agility. Varsin jännää tästä tokokokeesta tekee myös se, että en ole vielä ainakaan törmännyt yhteenkään manssiin, joka kisaisi tokossa. Niitä varmaan löytyy jostakin, mutta aika harvassa ne tuntuvat olevan. Manssi ei oikeasti ole mikään helpoin tokokoira ja olen joutunut omien koirienikin kanssa tekemään paljon töitä. Niitä töitä joudun tekemään myös tulevaisuudessakin paljon. Yksi hyvä esille otettava asia on se, kuinka saada manssi tarpeeksi motivoituneeksi tekemään tokoa. Se kuitenkin vilkkaalle koiralle voi osoittautua joissakin tilanteissa puuduttavan tylsäksi touhuksi. Vaikka Elviskin on varsin miellyttämisenhaluinen manssiksi, joudun kuitenkin ajottain motivoimaan sitä tokoilussa.
Ihmisenä itse en ehkä kuitenkaan ole helposti luovuttavaa tyyppiä. Kärsivällisyyteni voisi kyllä olla parempi, sillä tuppaan myös turhautumaan nopeasti. Siinä mielessä olen kyllä samanlainen kuin koirani. Itse saan suurimman osan motivaatiooni niistä onnistumisista.
Tehtiin vähän aika sitten tokon omatoimitreeniä Elviksen kanssa ilman palkkaa. Elvis suoriutui yllättävän hyvin siitä. Tietysti paikalla ei ollut häiriötä. Mietin, että kaipa se on tänäänkin käytävä treenaamassa jotain pientä kun huomenna ei enää ennätä. Sunnuntaina nuo kokeet alkavat klo 10. Olen jo suunnitellut herääväni aamulla aikaisin, jotta kerkeän rauhassa kasata itseni sekä Elviksen ja tietysti ruokkia ajoissa koirat. Elviksen tekemisestä kun ei tule yhtikäs mitään, jos on liian kylläinen ja väsynyt.
Käytiin tänään aamulla taas kävelemässä siellä kanervametsässä, missä käytiin myös keskiviikkona. Siellä on niin kaunista! Eilen illalla käytiin iltalenkillä Kalevankankaalla pitkästä aikaa. Voi vitsi miten muistot puskee pintaan, kun siellä kävelee. Mentiin metsäpolkuja pitkin tietämättä yhtikäs mihin oltiin edes menossa. Hetken ajan ajattelin jo olleeni eksyksissä, mutta rupesi niitä tuttuja maisemia näkymään, kun reippaasti eteenpäin tallusteltiin. Aika pelottavaa muuten kävellä pimeällä metsässä, kun ei yhtään tiedä mitä missäkin lymyää. Onneksi miulla oli kuitenkin mukana nuo kolme elämäni ärriä.
Joo, mutta nyt taidetaan pakata tavarat kasaan ja suunnata kentälle Eepun kanssa. Vielä ennättää treenilöidä. Iik ja kääk, se on menoa nyt.
-Emmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti