Nyt on sitten korkattu ensimmäiset tokokokeet ALO-luokassa täällä Mikkelissä. Onnekseni minulla ei tänään ole ollut päällä sitä överiä jännittämistä ja sain tsempattua itseni siihen ajatukseen, että kuvittelen olevani treenaamassa kokeenomaisesti. Alussa Elvis ulkona poukkoili ja tuijotteli toisia. Taisi poika-kulta olla ihan pökerryksissä kaikesta uudesta. Tuomarin tarkastaessa sirua Elvis oli fiiliksellä "Hyi olkoon älä koske minuun kuka ikinä oletkin". Siru saatiin kuitenkin nopsaa katsottua ja kilpailukirja varmennettua.
Oloni teki huomattavasti helpommaksi rento ja iloinen ilmapiiri koepaikalla. Kisakaverit joiden kanssa sanoja vaihtelin vaikuttivat mukavilta, kuten myös tuomari. Pystyin itsekin rentoutumaan huomattavasti. Mielestäni tuomari käsitteli hienosti Elvistä. Ei painostanut ja meni aikalailla koiran ehdoilla. Ulkona otettiin yhden kisakaverin kanssa pienet paikkamakuut, jotta koirat olisivat tutustuneet hiukan toisiinsa. Elvis tuppasi tuijottelemaan jonkin verran toisia. Hienosti hiljaa Elvis jaksoi myös odottaa vuoroaan kehän ulkopuolella, välillä tietysti piti muutaman kerran piipata. Kehäänmeno tarkastuksessa Elvis suostui pienoiseen kopelointiin, vaikka se todella vastenmielistä sen mielestä olikin. Mutta entä itse liikkeet sitten.
1. Luoksepäästävyys
Arvosana: 10
Kerroin: 1
Pisteet yht.: 10
Kerroin: 1
Pisteet yht.: 10
Olin aivan positiivisesti yllättynyt, sillä saatiin luoksepäästävyydestä täydet pisteet! Elvis istui sivulla hienosti koko luoksepäästävyyden ajan ja antoi tuomarin reilusti / pitkään silittää itseään. Ei edes pylly noussut maasta. Jes!
2. Paikalla makaaminen
Arvosana: 0
Kerroin: 3
Kerroin: 3
Pisteet yht.: 0
Paikkamakuu meni sitten vähän pipariksi. Liikkeet veti nollille se, kun minun piti antaa 3 maahanmeno -käskyä Elvikselle. Hienosti Elvis kuitenkin pysyi makuullaan sen kokonaisen 2 minuutin ajan, vaikka kovin levoton olikin. Onneksi MAH:in halli on sen verran lämmin, ettei Elvis yökkinyt niin pahasti sitä maassa oloa. Hyvää harjoitusta saatiin ja tyytyväinen olin silti suoritukseen.
3. Seuraaminen kytkettynä
Arvosana: 6,5
Kerroin: 2
Pisteet yht.: 13
Kerroin: 2
Pisteet yht.: 13
Perusasento oli hyvä. Alkuun seuraaminen sujui mallikkaasti, mutta keskellä hallia oli jotain hajuja ja Elvis tuppasi kulkemaan joissakin kohdin nokka kiinni matossa. Välillä ukko myös haahuili, mutta ei onneksi niin pahasti kuin pelkäsin. Muutamissa pysähdyksissä Elvis oli myös vähän omissa maailmoissa, minkä vuoksi hihna kiristyi pari kertaa.
4. Seuraaminen taluttimetta
Arvosana: 7
Kerroin: 4
Kerroin: 4
Pisteet yht.: 28
Perusasento oli taas hyvä ja muutenkin hihnatta seuraaminen oli puolestaan tällä kertaa paljon parempi kuin kytkettynä seuraaminen. Välillä itse vähän jännitin, että hukkuuko koira jonnekin selkäni taakse, mutta hyvin se meidän pakka kasassa pysyi. Elvis oli paremmin kuulolla.
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä
Arvosana: 7
Kerroin: 2
Pisteet yht.: 14
Elvis seurasi vierellä hienosti ja meni ihan ok hyvin myös maahan. Tosin jouduin antamaan tuplakäskyn. Kuitenkin pysyi hienosti maassa siihen saakka kunnes istutin sivulle ja vapautin.
6. Luoksetulo
Arvosana: 9,5
Kerroin: 3
Pisteet yht.: 28,5
Luoksetulo sujui oikein mallikkaasti. Elvis jäi kiltisti odottamaan paikoilleen ja kutsuttaessa tuli juosten suoraan sivulle. Olin oikein tyytyväinen Elviksen suoritukseen!
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä
Arvosana: 9
Arvosana: 9
Kerroin: 2
Pisteet yht.: 18
Viimeeksi kun tätä liikettä treenattiin, niin ei meinannut millään onnistua. Nyt se kuitenkin onnistui ja vieläpä yllättävän hyvin! Elvis seurasi vierellä hienosti ja pysähtyi ensimmäisestä käskystä oitis. Kesti hienosti sivulle istutukseen ja vapautukseen.
8. Estehyppy
Arvosana: 8
Kerroin: 2
Pisteet yht.: 16
Elvis lähti hienosti hypylle, mutta pysähtyi seisomaan ennen kuin hyppäsi. Johtui osakseen varmaan myös siitä, että annoin itse turhan nopeasti seisonta -käskyn. Elvis kuitenkin siitä onneksi hyppäsi toiselle puolelle estettä ja jäi sinne hienosti seisomaan, kunnes menin viereen ja istutin. Elvis pelasti tilanteen.
9. Kokonaisvaikutus
Arvosana: 8
Kerroin: 1
Pisteet yht.: 8
Kokonaisuudessaan mielestäni Elvis keskittyi yllättävän hyvin ottaen huomioon, että nämä olivat meidän ensimmäiset tokokokeet. Elvis kesti hienosti ilman palkkaa ja sille riitti se, että liikkeen loputtua sai kehuja. Elvis ei lähtenyt haahuilemaan, kuten alussa olin kauhesti sitä pelännyt, vaan se pysyi tiiviisti vierelläni ja seurasi katseella keskittyneesti mitä seuraavaksi tehdään.
Kun kaikki pisteet lasketaan yhteen, niin saatiin yhteensä 135,5 pistettä ja se riitti III-tulokseen! Sijoituksena taisi olla 5/7. Mielestäni hieno suoritus ensikertalaisiksi. Pientä hiomista muutamiin liikkeisiin toki tarvitaan vielä, niin joskohan meille sitten tulisi se I-tulos. Harmittaa kun nuo tokokokeiden säännöt muuttuvat vuoden 2015 aikana, justiinsa kun ollaan päästy kisaamisen makuun. Meinaan alokas -luokan liikkeet vähän vaikeutuvat.
Marraskuussa (22.11.) olisi taas uudet tokokokeet MAH:illa. Mietin, että jos vaan sää sallii, niin taidetaan Elviksen kanssa uskaltautua myös sinne. Tuomarina silloin toimisi Tommi Varis. Katsellaan nyt. Pakko sanoa, että kyllä nyt tuntuu helpottavalta tietää, kun monta viikkoa jännittänyt ja miettinyt kuinkahan meillä tuolla kokeessa menee. Itseänikään ei loppujen lopuksi jännittänyt niin paljon, kuin olisi voinut kuvitella. Jes, olen kyllä hyvin tyytyväinen tähän päivään, koiraani ja tietysti itseeni. Tästä se tokoura lähtee!
-Emmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti