tiistai 25. helmikuuta 2020

Pikkuriiviö kasvaa ja kaunistuu

Miun ajatuksissa virtaa uudet tuulet tai oikeastaan se on vielä vaimea pihahdus, mutta ainahan niitä haaveita ja tavotteita pitää olla. Yritän tsempata siitä pihahduksesta sitä tuulta. Mitä ne haaveet ja tavoitteet sitten ovat? No, haluaisin päästä kisamaan vielä Elviksen kanssa ja haaveilen, että päästäisiin tänä vuonna korkkaa kisat pikkumaksi luokassa ennen virallisia eläkepapereita. Ollaan nyt aloitettu treenit taas ja käyty niissä muutamia kertoja, tänään olisi taas treenipäivä. Nyt sitten tavoitteeni onkin, että saisin treenattua Elviksen taas kisakuntoon. Jos saisin tänä vuonna kisattua sen kanssa vielä, niin sen jälkeen voisi katsoa mitä sitten.

Sinna 4kk
Kuva: Juho Mäkinen

Sinnan kanssa meiltä loppui nyt pentukurssi ja pitäisi suunnitella sen kanssa jotain muuta duunia. Sinna on ihanan motivoitunut oppimaan ja se tykkää touhuta kaikkea. Käytiin lemmikkitarvike Riemussa kokeilemassa doboa ja kyllä meidän hankintalistalle ilmestyi heti tasapainoilutyynyt ja jos jotain kartioita/merkkitolppia hommaisi myös. Tänään käytiin ottamassa viimeinen rokotus ja seuraavan kerran onkin sitten vuosirokotus. Maaliskuussa mennään näillä näkymin ensimmäisiin näyttelyihin Jyväskylään. Jännää!

Sinnan hampaat on vaihtuneet hyvin. Edessä on lähes kaikki pienet hampaat vaihtuneet ja tilalla rautahampaat. Kulma- ja poskihampaat vielä vaihtumatta. Viimeaikoina olen huomannut, että Sinnan korvat on alkaneet pyöriä vääriin asentoihin. Nyt hieroskellaan niitä ja toivotaan että tämä röpellivaihe menis nopeasti ohi. Painoa tytöllä on jo 5,4kg! 

Elvis kävi tänään myös lääkärissä, kun huomasin lauantaina sen selässä omituisen näpyn/patin. Seuraillaan nyt sitä ja toivotaan, jospa se lähtisi itsekseen pois eikä huolta tulisi. Lääkäri epäili histiosytoomaa, mikä Elvikseltä on poistettu jo vuosia sitten kuonosta. 

Sinna 4kk
Kuva: Emmi Thure

Sinna 4kk
Kuva: Emmi Thure

Sinna 4kk
Kuva: Juho Mäkinen & Emmi Thure

Elvis 8v 10kk
Kuva: Emmi Thure
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti