![]() |
| Ilme kertoo mielipiteen, kun peiton vetää pois päältä kesken hyvien unien. |
Meidän elämä pyörii samalla mallilla kuin ennenkin. Elviksen kanssa ollaan käyty treeneissä ja nyt tulevana keskiviikkona olisi viimeinen treenikerta. Vähän kauhistuttaa jäädä tauolle, kun tuskin sitten saan itseäni patistettua treenaamaan omatoimisesti. Aina ajattelen vaan sitä, että pitäisi ja pitäisi...
Ei olla nyt käyty vähään aikaan kisoissa sitten noiden Jyväskylän kisojen. Ja jos joku haluaa tietää miten siellä meni, niin päin persettä. Hyllyteltiin taas. Radat olivat kyllä tosi kivoja, mutta ei vaan nyt osunut nuotit kohdilleen. Elvis on muutenkin ollut nyt noissa meidän treeneissä vähän reikäpää. Ei se ole malttanut oikein keskittyä ja on vedellyt ihan päättömänä pitkin hallia ilman mitään ajatuksen hiventä. Meidän viime treenit olivat kyllä hyvät. Olin tosi tyytyväinen tuohon koiraan ja itseeni. Elvis kuunteli ja meni sinne minne piti. Oli niin onnistuneet treenit, että mietin jo ääneen: missä ja milloin on seuraavat kisat?
Malla on käynyt äitini luona lomailemassa. Viimeeksi viime viikolla. Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, kun lähdettiin Elviksen kanssa hakemaan tyttöä takaisin kotiin. Kun sisälle päästiin ja vähän aikaan oltiin, niin Malla hermoistui Elvikseen niin, että oli kunnon terrierien kärhämä sohvalla. Onneksi nuo eivät kuitenkaan ota niin pahasti yhteen keskenään, että mitään pahoja haavereita tulisi. Aikoinaan Katan kanssa oli eri juttu. Kuitenkaan ei parane käsi siihen Malla-Elvis karvapilveen työntää ihan mihin kohtaan tahansa. Niin monesti on hammas käteen kolahtanut, ettei se erityisemmin mukavalta tunnu.
Mutta mitäs muuta. Ollaan saatu pari päivää nauttia myös lumesta tai oikeastaan mamma nautti, mutta koirat ei. Ei sitä lumen iloa kestänyt kauaa, kun ilmat lämpeni ja sade sulatti kaiken pois. Olen kovasti katsellut säätiedotteita milloin siellä näkyisi merkkejä lumen tulosta. Outoa, kun huomenna on jo joulukuun ensimmäinen päivä eikä tunnu yhtään siltä. Mielestäni talveen ja jouluun kuuluu lumi sekä pikkupakkanen. Joulusta mieleen tupsahtikin, että täytyy ottaa koirista taas jokavuotinen joulukuva.
Minulla on aivan hirveä koiravauvakuume! Erityisesti manssivauvakuume. Vaikka olen eri rotuja miettinyt, niin kyllä aina kallistun vaan tuon manssin puoleen. Ja olenkin päättänyt, että seuraava koira mikä meille tulee on manssi. Tyttö mieluiten (lähinnä siksi, ettei Elvis vaikuta kovin sulattavan toisia uroksia). Kaikista parhainta olisi jos tuo manssi tyttö olisi Elviksen oma tytär. Elviksen pentu. Oi, se olisi unelmieni täyttymys.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti