Tuli tuossa äsken yllättäen sellainen hassu tunne, että pitäisi päästä taas pitkästä aikaa tokokokeisiin. Ajattelin, että ensin pitäisi kyllä katsoa mitäs niissä uusissa säännöissä olikaan ja kappas kun sattui sopivasti! Tämän viikon lauantaina täällä Mikkelissä olisi tokokokeet. Joten taidanpa mennä sinne sitten katselemaan tätä nykyistä menoa.
No joo, kävin myös katsomassa netistä videoita tokokokeista näillä uusilla säännöillä. Mitään uutta opittavaahan meille ei tule eli oikeastaan vaan sitä hienosäätöä jo osattuihin liikkeisiin.
Alokasluokan liikkeethän ovat siis nykyään seuraavanlaiset:
Paikkamakuu 1 min
- Uutena asiana ajan lisäksi tuli se, että jokainen koira menee yksitellen maahan ja lopussa jokainen nousee yksitellen istumaan. Ei pitäisi olla meille hankalaa, kun ollaan tätä päästy joskus treeneissä treenailemaan. Elvis ei ONNEKSI ja YLEENSÄ reagoi sivullisiin käskyihin. Toki onhan niitä erehdyksiäkin sattunut. Muuten paikkamakuu onkin meille näistä ehkä se vaikein liike (hassua kyllä, kun olettaisi paikallaolon olevan niin helppoa), sillä Elvis ei mielellään ole maassa.
Seuraaminen
- Seuraaminen tapahtuu tietysti ilman talutinta. Videota katsellessa tuli sellainen ahaa- ja hahaa -elämys! Seuraamiseen on lisätty hidasta kävelyä. Sekään ei ole meille uusi juttu, sillä aiemmin tuota seuraamista tuli jyystettyä jonkin verran erilaisilla kävelytempoilla. Itseasiassa Elvis on ehkä taitavin juurikin tuossa hitaassa kävelyssä.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä
- Sama juttu kuin ennenkin.
Luoksetulo
- Sama juttu kuin ennenkin.
Noutoesineen pitäminen
- Ei pitäisi olla meille mikään paha juttu, sillä tätä on tullut tehtyä niin paljon. Ainut mitä meillä tässä liikkeessä saattaisi tulla on leukojen täriseminen, vaikka onneksi puinen esine ei ole niin paha kuin metallinen tmv. (Pakko tähän väliin sanoa, että kotona Elvis noutaa ruoka-aikaan metallista sekä keramista ruokakuppia siis sen muovisen lisäksi. Ja kyllä, luit oikein! Keramista.)
Kauko-ohjaus
- Tätäkin on tullut tehtyä hyvillä onnistumisilla, tosin sitä en osaa yhtään sanoa kuinka Elvis suoriutuisi tästä liikkeestä kokeissa. Välimatka tässä liikkeessä ei ole pitkä sekä suullinen että kädellinen käsky on sallittua. Eli käskytys on maahan-istu-maahan.
Estehyppy
- Mitä videosta katsoin, niin estehypyn ulkonäkö on muuttunut enemmän ns. agilityesteen näköiseksi. Itse hyppyliike ei ole vaikea ja siitä luulisin Elviksen suoriutuvan mainiosti. Eli koira jätetään istumaan esteen eteen ja ohjaaja kutsuu koiraa esteen toiselta puolelta sivulle.
Sitten lopussa on tietysti se sama vanha kokonaisvaikutus. Ei vaikuta ollenkaan pahalta. Katselin jo vähän alustavasti, että ensi vuonna keväällä olisi tänne Mikkeliin tulossa mukavia tuomareita, joiden kokeisiin olisi kyllä kiva mennä. Anne Nokelainen ja Riikka Pulliainen. Hmm, hmm.
Jos tähän loppuun meidän kuulumisia. Ei mitään ihmeellistä. Viime viikolla meidän agitreenit meni kyllä ihanasti. Itse löydän jatkuvasti uutta opittavaa (ihan kuin niitä ei olisi jo riittämiin), kuten nyt yritän opetella juoksemaan oikein. En tiennyt, että voi juosta "väärin". Mutta siis viime viikolla Elvis oli kyllä ihan super tyyppi! Kepeillä toki se taas vouhotti, mutta keskittyi kun huomasi etten anna sille periksi.
Myös Malla pääsi treeneihin mukaan ja lopussa otinkin neidin kanssa vähän putkea, keppejä ja kontakteja. Ilottelun kruunasi pieni tokohetki. Malla on kyllä aika pähee tokokoira! Harmi kun en uskalla sitä kokeisiin viedä arkuuden vuoksi. Uskoisin, että Malla pärjäisi muuten siellä todella hyvin. Se on treenatessa todella kuuliainen kaveri.
Huomenna olisi sitten vuorossa taas agitreenit. Malla lähti tänään taas yökylään äitini luokse ja haen sen treenien jälkeen takaisin kotiin. Huomenna olisi tarkoitus myös käydä ostamassa koirille vähän herkkuja, aktivointilelu sekä Mallalle uusi fleecehaalari. Itse tykkään tuosta Hurtan fleecehaalarin uudemmasta mallista jos vertaa siihen edelliseen; vaikuttaa lämpimmältä, siinä on vetoketju sekä pieni reikä selässä hihnaa varten.
Piirtelin muuten taas sarjista (juu, olin laiska ja poistin kuukausia sitten sen sarjisblogin). Näitä on ihan kiva tehdä, kun tulee inspis, mutta sillon jos on pakko tehdä jatkuvalla syötöllä niin siinä tuppaa tulla sellanen ahdistus, että pureksii kynän poikki.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti