Tuli tässä mieleen, että tännekin voisi kirjoittaa taas meidän kuulumisia kun ei ole sitä moneen kuukauteen tehnyt. Paljon on tapahtunut, niin hyviä kuin huonoja asioita.
Tammikuu
Tammikuun viimeisenä päivänä käytin verikokeissa koko karvapoppooni. Malla kävi ihan kontrollikäynnillä kilpirauhasarvojen tiimoilta ja Elvikseltä sitten katsottiin vähän laajempi kirjo näitä arvoja sekä korvaa vilkaistiin. Elviksen hännässä on sellainen karvaton kohta, jonka vuoksi halusin sitten viedä sen lääkäriin ja varmistaa ettei kyseessä ole kilpirauhasen vajaatoimintaa.
Helmikuu
![]() |
| Malla-mummo, 2018 |
Verikokeiden tulokset tulivat ja Mallalla arvot oli hienot. Elviksellä vaati vielä yhden arvon selvittelyä, sillä alettiin epäillä kilpirauhasen vajaatoimintaa. Onneksi kuitenkin arvot olivat normaalit ja Elvis todettiin terveeksi. Todennäköisesti karvaton kohta hännässä on hormonitoimintaan liittyvää.
Helmikuussa meillä alkoi taas agilityn ryhmätreenit. Yritän aina saada sitä treenaamisen intoa takaisin ja paloa palata kisoihin, mutta toistaiseksi ainakaan jälkimmäinen ei tullut. Yhden ison paineen siitä tekee tämä, että pitäisi mittauttaa koira uudestaan ja Elvishän suorastaan vihaa sitä. Ja jotenkin osaan epäillä, että sen mittauksen myötä meidän luokka tulisi vaihtumaan pikkumaksiksi, eikä se minusta kuulosta järjen kivalta. Mutta ei kai sitä auta etukäteen murehtia, pitäsi vaan katsoa mitä siitä mittauksesta tulee. Onneksi on vielä aikaa ensivuoteen.
Elvis on kyllä kivan eteneväinen treeneissä. Vauhtia sillä piisaa, joskus jopa niin paljon, että olen itse armottoman myöhässä. Usein tuntuu siltä, että koira kehittyy, mutta itse junnaan paikoillaan. Rytmittäminen vaan ei loksahda minun aivoihin. Hätäilen ja huidon. Sekin vaan siitä, kun tuo koira on oikeasti nopea! 😃
Maaliskuu
Jäänyt niin mieleen huolet ja murheet. Malla sai yöllä jonkinlaisen epileptisen kohtauksen ja oli ihan tiedoton. Yksi elämäni järkyttävimmistä kokemuksista ja luulin jo, että Malla kuolee syliini. Yllättäen tämäkin tapahtuma sattui viikonloppuna ja yöllä, eikä päästy meidän vakiolääkärille. Päivystävällekin piti ajaa Mikkelistä Mäntyharjuun asti. Ei siellä päivystävälläkään oikein mitään selvinnyt ja koko yö oli niin kauhea, etten halua pahemmin muistella sitä.
Käytiin sitten heti maanantaina meidän vakiolääkärillä ja Mallaa tutkittiin kunnolla. Sydän sai taas kolhun, kun tutkimuksissa Mallan keuhkoissa löytyi poikkeavuutta ja sillä alettiin epäillä syöpää. Tästä viitaten edelliseen päivitykseen, missä kerroin että Mallan kainalosta löytyi patti. Se siis on kasvain. Toistaiseksi Malla voi hyvin ja on pirteä eikä uusia kohtauksia ole tullut. Toivon kovasti ettei tulisikaan ja saisin pitää Mallan vielä. Tytön kanssa eletään nyt päivä kerrallaan. Nyt kuukauden päähän kontrollikäyntiä.
Huhtikuu
2.huhtikuuta olisi juhlittu Katan 15-vuotissyntymäpäiviä, jos olisi vielä täällä. Kamalan suuri ikävä sitä tyttöä. Huomaan edelleen sen kuinka Elviskin kaipaa Kataa. Ne olivat ihan kiinni aina toisissaan. Malla kun ei halua antaa Elvikselle lämpöä, koska veli on neidin mielestä välillä vähän tyhmä. Tai joskus paljonkin. 😄
| Synttäripokko, 2018 |
5.huhtikuuta juhlittiin sitten Elvistä, kun ukko täytti 7 vuotta. Ihan kamalan nopeasti menee aika, kun tuntuu ihan siltä että olisi vasta saanut Elviksen. Synttärisankari sai päättää sitten aamulenkin reitin ja pituuden. Lenkin jälkeen käytiin Pertunmaalla ja sitten shoppaamassa sankarille lahjat ja kakkutarpeet. Elvis sai herkullisen maksalaatikko-kermaviili kakun.
Nyt huhtikuussa tein myös suuren päätöksen, joka vaikutti siihen ettei yksi toiveeni tule koskaan toteutumaan. Varasin Elvikselle ajan kastraatioon ja näin ollen toiveeni Elviksen pennusta ei toteudu. Elvis on jotenkin kauhean kiihkeä ollut aina, mutta keväällä se on pahimmillaan. Naisten perään se on ihan hirmuinen ja välillä ihan pelottaa, ettei koko koira saa sydänkohtausta. Ajattelin jos tämä päätös auttaisi Elvistä, sillä tärkeintä minulle on, että koira voi hyvin.
Ja tosiaan eilen oli operaatiopäivä ja Elvis on nyt palliton toipilas. Elvis kun on vähän tuommoinen helposti stressaavaa sorttia, niin koko operaatiopäivä pyrittiin suunnittelemaan niin ettei liikaa stressiä tulisi. Olin paikalla rauhoituksessa ja jo heti herätyksessä. Nyt kotona on mennyt muuten hyvin, paitsi ensimmäinen yö oli vähän levotonta. Kauluriahan Elvis ei käytä sen vuoksi, koska pelkää sitä. Tuunasin kirpparilta ostamasta lahkeellisesta vauvan bodysta Elvikselle puvun. Tyyppi näyttää ihan merimieheltä tuon kuvion kanssa. 😘 Elvis on kyllä reipas eikä sitä ainakaan toistaiseksi liiemmin kiinnosta edes koko haava. Tämän kastraation yhteydessä taas piti tuota vasenta korvaa rassailla, kun on taas vaivannut. Nyt siihen on kerran viikossa syvähuuhtelu sekä korvatipat kahden viikon ajan. Jospa se siitä asettuisi.
Nyt tulevaisuuteen raotellen. Elviksen leikkauksen myötä voisi sanoa, että meidän seuraava koira tulee olemaan todennäköisesti narttu. Tyttökoiralle en vaan vielä ole keksinyt hyvää nimeä, kun taas poikakoiralle on nimi ollut valmiina jo ainakin pari vuotta. Onneksi tässä nyt ei vielä kiirettäkään sen nimen suhteen ole ja uskon, että jossakin vaiheessa se tulee. Omanlainen nimi seuraavalle.
Tästä mieleen juolahtikin se, kuinka nämä muut karvanassut ovat nimensä saaneet. Ihan hauskaa. Kataa mietittiin Kiti, Rita, Kati ja miun veljeni läppäheitto Buster. Mutta kyllä se Kata loksahti heti, kun nimiä makusteli. Mallalla puolestaan ei ollut keksitty nimeä vielä sen kotiutuessakaan meille, mutta sitten kun itse vähän aikaa pentua katselin - siitä tuli mieleen Molla.. Milla.. Malla. Elvis olikin sitten jo selkeempi. Nimi tulee siis Elvis Presleystä, mutta kaikki sen varmasti tajuaa tai jos ei tajua, niin nyt ainakin tajuaa. 😄 Mites teidän koirat? Miten olette keksineet niille nimet?
Me jatketaan nyt parantelua, että päästään sitten taas parin viikon päästä riemuloimaan leikkausnuttu -vapautta niin arjessa kuin treeneissä. Niin ja aurinko! Kevät! Koirat nauttii.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti