sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Kesän seikkailut

Herranjestas kun kirjoittaminen on jäänyt ihan kokonaan. Elossa kuitenkin ollaan kaikki ja touhuttukin kaikenlaista jänskää. Meidän elämässäkin on tapahtunut isoja muutoksia; ero, uusi kumppani ja muutto uuteen asuntoon. 

Muuttotouhuja. Mallaa ihmetyttää missä oma peti on.

Järvisydämessä, 2017
Olen ollut nyt lomalla kaksi viikkoa ja huomenna pitäisi palata taas töiden pariin. Kouluun seuraan kerran vasta syksyllä, että sen puolesta tarvitsee vaan muutamat tehtävät väsätä nyt kesän aikana. Aivot ei vaan riitä kaikkeen.

Tunnen vähän huonoa omatuntoa, kun kaikki harrastukset on jääneet niin vähäiselle ja jopa olemattomiin. Ei olla agia otettu piiiitkään aikaan, kun miun motivaatio on hävinnyt johonkin. Mistä sen saa takasin? 

Joop. Ei olla siis kisattu tänä vuonna kun yhdet kisat, kolme starttia, hyllytelty kaikki. No eipä olla pahemmin treenailtukaan, joten ei ihme. Kontaktit on Elviksellä aina vaan niin hätäset ja se perseilee ne. Itsekin nykyään jännitän kisoja kauheasti ja sitten se vaikuttaa koiraan sekä omaan suoritukseen. Pitäisi vaan yrittää saada meille semmonen sopiva kisatempo, niin tulis se semmonen tottuminen. Jos sen avulla se jännityskin jäisi ja Elviskin alkaisi pikku hiljaa ottaa ne kontaktit rauhassa.

Neitvuorella oli
lampaita, 2017
Pyhä-Luostossa kurun
pohjalla, 2017
Tuossa kun kirjauduin tänne omaan blogiin pitkästä aikaa, niin hetken pällistelin tätä sivua. Pitäisi päivittää ulkoasua. Olen sitä pohtinut jo pidemmän aikaa, mutta ei vaan ole vielä keksinyt että minkälaisen tekisi (ja jos vaan löytyisi sitä aikaa).

Käytiin nyt kesällä reissaamassa paljon. Juhannuksena käytiin ajelemassa Haukivuori-Pieksämäki-Varkaus-Rantasalmi-Sulkava-Puumala. Mukana menossa oli minun lisäksi avopuolisoni, Malla sekä avopuolisoni työkaveri ja hänen kumppani. Pysähdyttiin reissulla mm. Rantasalmella Kylpylä/hotelli Järvisydämessä. Aika huikee mesta!

Käytiin muuten ennen kesälomaa valmistautumassa tulevaa Lapin reissua varten Anttolan Neitvuorella. Semmoinen pikkuinen vaellusretki. Malla ei ollut mukana siellä eikä Lapissa, koska mielestäni se olisi ollut turhan raskasta sydänvaivaiselle. Malla sitten nautiskeli olostaan äitini ja Karin luona. 

Ukko-Luoston tunturilla. Komeat oli maisemat, 2017
Käytiin siis juhannuksen jälkeen, kun loma pääsi kunnolla alkuun, niin mm. Heinolassa ajelulla, Lapissa Pyhä-Luostolla lomalla, Mikkelin MS Jaarlilla risteilemässä, Ähtärin eläinpuistossa ja Tuurissa shoppailemassa. Perjantaina kävin Elviksen kanssa katsomassa raviradalla Agirotua. Unohdin itse ilmoittaa meidät sinne kisaamaan, kun oltiin juuri silloin tuolla Lapissa vaeltamassa. 

Oman seuran kisat olisi tulossa nyt parin viikon päästä ja sinne laitoin tänään ilmot menemään, kuusi starttia. Saa nähdä pysyykö mopo käsissä vai lähteekö lätkimään. 😀 

Malla pelästyi uutista;
"Sateinen päivä, ei voi ottaa
aurinkoa -päivä".
Turistina Agirotu, Mikkeli.
2017




  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti