tiistai 12. elokuuta 2014

Kavereita, leikkiä ja treeniä

Ollaan Elviksen kanssa treenattu viime aikoina paljon tokoa ja eritoten ALO-luokan liikkeitä. Treenit on mielestäni tuottaneet tulosta ainakin seuraamisen suhteen, sillä Elvis seuraa paremmin kuin alussa. Työtä tarvitaan toki vielä paljon lisää ja onneksi tässä vielä on aikaa treenata ennen koetta. 

Jouduin eilen varaamaan Katalla ajan lääkäriin. Löysin tytön mahasta ihomuutoksen. Sain Katalle ajan vasta ensi viikon maanantaille, omalle lääkärille. Hän on ilmeisesti lomalla tämän viikon. Tietysti jos muutoksia vointiin tai ihoon tulee, niin on vietävä jo tällä viikolla toiselle lääkärille. En hirveästi ole pystynyt miettimään mitään asioita, kun pelottaa. Toivottavasti se ei olisi mitään vakavaa. Kata on onneksi ihan pirteä, syö ja juo.

Tyyne, Maisa, Martta ja Tiitu
Käytiin lauantaina koirien kanssa leikkimässä noutajatyttöjen kanssa. Elvis on pikku hiljaa alkanut uskomaan tyttöjen ärähtelyä, eikä liiemmin kampea niiden selkään (se on tosi rasittavaa, mutta joskus pojat on). Maisa oli ainut, joka ei osannut sanoa Elvikselle tarpeeksi lujasti, minkä takia Elvis sitä kokoajan kiusasikin. Tehtiin kaverini vanhempien luona luoksepäästävyys. Oli jännä huomata, että käskyn alla Elvis antoi paremmin koskea itseensä, kuin ilman sitä. Kuitenkin edelleen vieraan kopelointi on Elviksen mielestä vastenmielistä touhua. 

Itseäni kyllä "hiukan" jännittää, mitenköhän Elvis tuolla kokeessa siitä suoriutuu ja kuunteleeko minua kuinka hyvin. Toivottavasti ei liiaksi paineistu, koska sitten ei tule mistään mitään. Se minua ehkä eniten pelottaakin. Pitäisi vain yrittää olla jännittämättä, luottaa koiraan ja kuvitella vaikka olevansa treeneissä - tietysti ilman palkkaa.

Minni
Eilen nähtiin pitkästä aikaa serkkuani Annia ja hänen koiraansa Minniä. Elvis oli kyllä taas niin innoissaan, kun pääsi leikkimään Minnin kanssa isäni pihalla. Tyttöjä moinen ei oikein kiinnostanut, isäni oli hauskempi ja Malla tietysti touhotti myös omiaan. Myöhemmin sinä päivänä kävin ärrieni kanssa myös äitini luona kyläilemässä. Elvis oli kyllä väsynyttä poikaa. 

Illalla otettiin meidän tokokouluttajan kanssa treeniä Lähemäenkentällä. Luoksepäästävyyden sekä kopeloinnin kanssa oli taas vähän ongelmia. Nyt ei meinannut onnistua edes käskyn allakaan. Sen sijaan 2 minuutin paikkamakuu onnistui mielestäni yllättävän hyvin. Muutaman kerran Elvis taisi piipata ja vähän katseli kouluttajani koiraa mielenkiinnolla, mutta pysyi kuitenkin loppuun asti paikoillaan. Vähän vaihtoi asentoa. Ihan tyytyväinen kuitenkin siihen olin. 

Kytkettynä seuraaminen sujui ihan hyvin siihen saakka, kunnes piti tehdä täyskäännös. Elvis jotenkin hyytyi ja jäi selkäni taakse, minkä takia sitten meinasi vaihtaa puolta. Otin uudestaan haltuun ja loppumatka seurattiin kohtalaisesti. Hihnatta seuraamisen kanssa vähän sama juttu. Positiivista kuitenkin oli, että Elvis kuunteli ja tarkkaili minua paremmin kuin aiemmin. Luulen, että Elvis tarvitsee paljon kehua ja innostusta, jotta sen vire pysyisi yllä. Alussa seuraaminen oli reipasta, mutta tuntui, että loppua kohden se alkoi hyytymään. Varsinkin pitkällä suoran pätkällä.

Liikkeestä jäävien kanssa ei meinannut tulla yhtään mitään. Elvis ei joko pysähtynyt, mennyt maahan tai sitten kun olisi pitänyt mennä maahan niin Elvis jäi seisomaan. Aiemmilla kerroilla ne ovat onnistuneet kyllä eilistä huomattavasti paremmin. Luulen, että Elvis oli liian väsynyt ja kylläinen, eikä sen vuoksi jaksanut keskittyä mihinkään. Toisin sanoen luulenpa myös, että ensiviikolla ennen tuota tokokoetta täytyy olla väsyttämättä Elvistä liiaksi ja että vatsa ei olisi liian täynnä. Ne ovat onneksi iltakokeet. 

Tänään, jos sää sallii, olisi tarkoitus mennä seuran kentälle treenaamaan lisää tottista. Siellä saisin mahdollisesti häiriötäkin, jos toisella kentällä aksataan. Pitäisi treenata paikkamakuuta, seuraamista, pysähtymistä ja liikkeestä jääviä. Tietysti jos saisin jonkun toiselta kentältä tekemään meille luoksepäästävyyden, niin olisi hieno juttu. Myös lauantaina suunnitelmissa olisi käydä treenaamassa uudestaan tokokouluttajan kanssa ALO-luokan liikkeitä seuran kentällä.

Agilitya en nyt ole hirveästi kerennyt treenaamaan, kun tokokoe on hiertänyt mielessä. Kyllä viime viikolla Elviksen kanssa pari kertaa keppejä ja kontakteja otettiin. Tehtiin hienot A:n ylösmenot! Sunnuntaina olisi tarkoitus startata täällä Mikkelissä. Saa nähdä täytyykö käydä treenaamassa vähän agia ennen sitä vai mennäänkö näillä. Tuomarina kisoissa on Johanna Nyberg. En ole aiemmin hänen radoilla ollutkaan, joten ei ole oikein mitään tietoa mitä tulevan pitää. Niitä nolliahan olisi kyllä kiva saada, vaikka epäilen kyllä, ettei me ensivuoden yksilöradoille SM-kisoihin ehditä kaikkia kriteereitä täyttää. Mutta katsotaan miten meidän käy.

-Emmi

"Hauskaa!"

Minni ja Elvis

"Ihana nainen", sanoo Elvis.

Elvis ja Minni

1 kommentti:

  1. Manssi urokset kyllä osaa olla naisten seurassa aika rasittavia :D Onnea kokeeseen!

    VastaaPoista