Omistajan onnistumisen tunne sekä koirien nolous ja häpeä

Hei kaikille!

 

Ensimmäisenä ajattelin kirjoittaa meidän maanantaista ja tiistaista. Maanantaina käytiin taas viikottaisissa agitreeneissä Elviksen ja Mallan kanssa. Treeneissä meillä oli Jenna Caloanderin suunnittelema rata. Haastavahan tuo oli ja koiran oli oltava koko ajan hallinnassa. Ensin otin Elviksen kanssa, mutta ei päästy oikeastaan edes aloittamaan, kun herra taas intopiukeana päätti varastaa lähdössä. No, koira kainaloon ja ulos hallista - sehän tepsi. Toisella kerralla pysyi hienosti. 

Radalla oli niin paljon uusia asioita meille, että oli melkein mahdotonta päästä koko rataa suoriltaan nollana maaliin. Eikä se kyllä se pointti treeneissä olekaan, vaan pätkissä opiskella uudet asiat. Näin tehtiin. Itsellenikin tuli sen verran uusia asioita, etten oikein osannut edes koiraa ohjata. Siitähän tuli turhautunut tunne ja teki mieli luovuttaa. Elvis on kyllä niin pätevä, kun vaan tämä kartturi pysyisi mukana nopeampien käskyjen kanssa. Niin ja jalkoihinkin voisin ottaa enemmän nopeutta. Loppupelissä kyllä jäi kutenkin hyvä mieli Elviksen kanssa treenaamisesta. 

Sitten taas Malla. Voi sitä energian, innon, riemun ja onnellisuuden määrää, mikä voi noin pienestä koirasta lähteä, kun pääsee ottamaan agilitya! Meno Mallan kanssa oli jatkuvaa pyörimistä ja sinkoilua vasemmalle ja oikealle. Eikä ikinä uskoisi, että neiti täyttää heinäkuun viimeinen päivä jo 9 vuotta. On se ihanaa, että pikku tyttöni on noin innoissaan, kun pääsee jotain tekemään. Tauolla otettiin Mallan kanssa myös muutamat ALO-luokan liikkeet kentällä. En muistanutkaan, miten nopeat ja iloiset Mallan liikkeet ovat. Ihan mahtavaa! Kyllä sekin on myös tottiskoira.

Tiistaina, eli siis eilen, meillä alkoi ohjatut toko-treenit Elviksen kanssa. Elviksen mantteli oli pesussa, joten jouduin laittamaan herran inhokin - fleecehaalarin. Ei se onneksi kummoisesti menoa haitannut, että ehkä enemmänkin kylmä maa oli tällä kertaa se yököttävä juttu. Tosi hitaasti sujui maahanmenot ja meinasi joka kerralla tarvita tuplakäskyn. Seuraaminen oli myös vähän harhailevaa ja ajatuksissaan menoa. Toki oli vikaa myös ohjaajassakin, myönnän pois. Hienosti Elvis kuitenkin usein miten hakee katsekontaktia. Hyvä mieli jäi eilisistä treeneistä, kun luoksetulo ja ALO-luokan hyppy onnistu ihan superhienosti. Varsinkin tuo jälkimmäinen, hyppy. Normaalisti Elvis ennakoi sivulle mentäessä tai ei malta pysyä paikallaan, mutta nyt se teki kaiken ihan oikein. Toki pientä hienosäätöä liikkeeseen olisi kaivattu, mutta miulle se oli melkeinpä täydellinen suoritus.

"Hei vähäks noloa mamma! Miks opettelit virkkaamaan?!"

Seuraavaksi kirjoitus viitaten juurikin tuohon otsikkoon. Elikkä eilen illalla koin vihdoin sen onnistumisen tunteen, huokaisun ja hien pyyhkäisyn otsalta; sain koirien myssyt valmiiksi! Kuten alussa jo kerkesin aavistaa, tämä tieto ei ilahduttanut hunttanoitani. Niiden ilmeistä jo näki sen häpeän ja nolouden määrän, mikä pieneen musta-ruskeaan terrieriin mahtuu. Mutta kun vähän nakkia namuna annoin, niin vähän ryhtikin suoristui kuvia varten. Mielenkiinnolla odotan siis ensitalven pakkasia, kun pitäisi lähteä testaamaan myssyjä ihan ulos. Taitaa olla, että kolme manssia haluaa painua maan alle, tai oikeastaan kaivautua peiton alle. Sitähän ne tekevät muutenkin joka päivä. Nyt on kuitenkin kaikilla omat värit. Vielä tarvitsisi oman väriset hihnat, takit ja Mallalle haluaisin ehdottomasti sen vaaleanpunaisen häkin! 

Taidan tästä nyt lopetella jorinoinnin ja lähteä koirien kanssa nauttimaan ulos hienosta ilmasta. Aurinkokin paistaa ja on ihan keväinen fiilis. Mukavaa päivää teille kaikille! 

- Emmi

Mätsäävät värit jokaiselle. On myös kansiot ja fleece-peitot.